sängyn maalaus kalkkimaalilla

torstai 30. kesäkuuta 2016

Juhannusprojektina touhuttiin Lindan kanssa isoimman neidin sängyn maalaus! Torstaina, kun kävimme hoitamassa juhannuksen ruokaostokset, kävimme Vanha-Vanton putiikissa ostamassa kalkkimaalia ja kalkkimaalin kanssa käytettävää vahaa samalla. Päätimme maalata sängyn punertavan ruskeasta valkoiseksi, sillä huoneen lattia on jo ruskea ja sängyn vanha sävy oli turhan punainen. Värikartassa olikin useampi vaalea sävy, joten kauppiaan suosituksesta päädyimme sävyyn antique cream. Sävy oli täydellinen; kiitos Henna suosituksesta!



Kalkkimaali on kyllä ihanaa tavaraa: maali kuivuu hetkessä uudelleenmaalattavaksi eikä haise miltään! Lapset pääsivät naapuriin leikkimään perjantaina aamupäivällä, joten ehdimme sillä aikaa hyvin maalaamaan sängyn kahteen kertaan sekä vahaamaan ja kiillottamaan sen!

Maalia piti laittaa kaksi kerrosta sänkyyn, sillä pohjasävy oli niin tumma ja pinta niin kiiltävä. Kalkkimaalihan on siitäkin näppärää tavaraa, että sitä varten ei tarvitse tehdä sen kummoisempia pohjatöitä, eli maalaushommiin voi ryhtyä vaarallisen ex tempore! Sänky maalattiin ennen kolmea päivällä ja jo illaksi sänky odotteli valmiina nukkujaansa! Maalin päälle laitoimme maalin kanssa samaa sarjaa olevan antiikkivahan, joka tekee pinnasta kestävämmän ja vieraat kiillottivat pinnan vielä näppärästi sillä aikaa kun syötin vauvaa!

Tässä pinta yhden kerroksen jäljiltä:


Maali on uskomattoman riittoisaa, sillä valtavasta sängystä jäi maalaamatta pieni osa ison päädyn seinänpuoleista osaa ja maalia meillä oli vaivaiset 700ml! Sänkyhän on huikeat 90cm leveä ja siinä on jatkopala jonka myös maalasimme vaikka se ei käytössä sinällään olekaan. Kummityttömme ja hänen siskonsa leikkikeittiötä maalasimme myös taannoin kalkkimaalilla ja leikkikeittiöön olisi riittänyt 100ml maalia jos olisimme jättäneet alakaapin sisustat maalaamatta. 100ml purkki maalia maksaa 5,95€, joten kalliista tuunauksesta ei ole kyse!

Jo toisen kerroksen jälkeen tulos oli näin upea ja peittävä!


Sängyn maalaus raikasti tytön huonetta valtavasti! Olen todella tyytyväinen lopputulokseen ja tyttö piti itsekin tuloksesta kovin, vaikka olisikin kuulemma pitänyt vaaleanpunaisesta vieläkin enemmän, tietenkin! Tasapuolisuuden nimissä emme viitsineet maalata vain toisen tytön sängystä vaaleanpunaista.


Maalaushommat toteutimme pensselillä, joten pensselin vedot jäivät näkyviin sängyssä: mielestäni se sopii vanhaan sänkyyn loistavasti!


 Onkos siellä muita kalkkimaalilla tuunailijoita?






juhannus 2016!

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Olipas kiva juhannus kerrassaan! Me vietimme juhannusta perinteisesti ystävien kesken ja heistä kolme tuli meille yöpymään. Siskoni kihlattunsa kera tulivat myös aattona herkuttelemaan! Aloitimme juhannuksen juhlinnan vasta iltapäivällä, joten aamupäivän ehdimme hyvin touhuta kaikenlaisia projekteja; mies rakensi ystäväpariskunnan terassilautojen jämistä portaat leikkimökkiin ja saunaan ja sauna siirrettiin kaverin avustuksella oikealle paikalleen pois keskeltä pihaa. Me akat puuhailimme omaa projektiamme, josta lisää myöhemmin...

Iltapäivällä kun vieraat alkoivat saapua paikalle ryhdyimme grilliruuan valmistushommiin. Juhannusaatoksi sovimme tekevämme perinteiset grillisapuskat tietysti ja jälkiruuaksi kesäistä pavlovaa. Ruuasta ei kuvia paljoa ehditty napsimaan kun ne katosivat parempiin suihin, mutta jälkkäristä ehti jo napata kuvankin! Juhannusaaton menu oli seuraavanlainen kaikkinensa:

uudet perunat
voi-sipulikastike
uudet porkkanat voisulalla
lohinyytti
marinoituja maisseja
broilerin koipia
kesäkurpitsaa

jälkiruuaksi mansikka-kirsikkapavlova u:gin marenkiin



Siinä syödessä ja jutellessa menikin aika rattoisasti ja illalla emme muuta ehtineetkään kuin saunaan ja pelasimme inkan aarretta uudessa pihalle kyhätyssä loungessa (tästä asiaa myöhemmin).

Lauantaina ohjelmassa oli koko joukon voimin lähteä zoolandiaan pienten juhannusolympialaisten merkeissä! Ilma oli tukahduttavan kuuma, mutta hyvin meillä siellä kului lähes neljä tuntia ja aika todellakin loppui kesken! Zoolandiassa kilpailimme muun muassa rodeohärällä, leikkiheppojen ratsatuksessa, pomppulinnassa ja kilpailuun otimme mukaan myös erät inkan aarretta sekä afrikan tähteä. Hauskaa oli! Zoolandiaan otimme grillattavia makkaroita, nakkeja ja hedelmiä mukaan joita sitten söimme kun nälkä yllätti. Iso plussa zoolandialle nuo grillipaikat!

Zoolandiareissun jälkeen hiki virtasi, joten päätimme lähteä Savojärvelle uimaan kuumuutta pois. Vesi oli lämmintä, mutta kuitenkin ihanan virkistävää ja siellä menikin tovi jos toinenkin auringosta ja järvivedestä nauttiessa!

Illalla valmistimme no knead-pizzaa erilaisin täyttein. Täytteinä oli muun muassa prosciuto-viikuna, kylmäsavulohi-feta, pesto-tomaatti-mozzarella ja näiden erilaisia yhdistelmiä. Kyllä maistui! Illalla, joka oli salakavalasti vaihtunut yöksi, emme enää jaksaneet mennä paljuun vaan kävimme vain pikaisesti pesulle ja painuimme pehkuihin.









Sunnuntai oli kyllä kotiäidin luksuspäivä: sain nukkua niin pitkään kuin huvitti ja ystävä touhusi lasten kanssa ja Ernokin sai nukkua! Pikku neidin kummit valmistivat meille brunssiaamiaiseksi eggs benedict, joka oli taivaallisen hyvää ja sen jälkeen lähdimme päiväunien jälkeen jälleen uimaan; tällä kertaa lähdimme katsastamaan Särkijärven! Järvessä oli todella matalaa vettä ja mukava hiekkapohja, joten järvi oli oiva paikka lasten kanssa!



Järveltä lähdimmekin kiireen vilkkaa kotiin, sillä huomasimme kellon lähentelevän jo viittä ja laiva ahvenanmaalle lähtisi jo kahdeksan jälkeen ja sitä ennen oli tarkoitus tehdä vielä paellaa ja rahkamunkkeja!

Luksusta jälleen: minun ei tarvinnut tehdä mitään pääruuan eteen! Leikkimökin majoittujat valmistivat grillillä herkullista paellaa ja me muut touhusimme rahkamunkkeja ja katoimme pöytää. Ehdimme juuri ja juuri syömään ennen kuin piti jo kiiruhtaa laivaan! Paella oli todella hyvää: täytynee tehdä sitä joku kerta itsekin, kun se valmistui kätevästi pannulla grillillä! Söimme jopa ulkona eilen kun keli ei ollut aivan tukahduttavan kuuma.

 




Oli kyllä ihan mahtava juhannus! Ihanaa puuhaa lapsille ja aikuisille ja hyvää ruokaa ja uusia ruokakokeiluja.

leikkimökki juhannusvalmiina!

torstai 23. kesäkuuta 2016

Nyt on leikkimökin parissa rehkitty oikein olan takaa, jotta majoittujilla olisi mahdollisimman mukavat oltavat mökissä juhannuksena! Tavoite oli saada mökkiin eristeet, levyt ja lattia valmiiksi, mutta sen lisäksi rehkimme sen verran, että maalasimme lattiankin!

Viikonloppuna homma eteni hyvää vauhtia kun olimme vain kotosalla eikä sen kummempaa ohjelmaa ollut. Sunnuntaina ehdimme vielä hyvin melkein kolmeksi tunniksi zoolandiaankin lasten kanssa rentoutumaan! Lauantaina Erno sai eristykset valmiiksi kokonaan ja lattian asennustakin jo aloitettua hyvälle mallille! Minä puolestani askartelin kioskia lauantaina ja tilkitsin ikkunoita pellavalla. Päätimme, että sunnuntaina sykitään lattia valmiiksi ja mennään päikkäreiden jälkeen zoolandiaan. Näin se sitten menikin ja zoolandiareissun jälkeen maalasin vielä lattiankin kertaalleen uulan puulattiamaalilla! Ikkunoiden tilkintä jäi viikonlopulta hieman kesken, mutta homma tuli kuitenkin haltuun juhannukseksi, jotteivät vieraat saa ikäviä yövieraita hyttysistä.

Visioin jo viikonloppuna, että vaikka leikkimökki vielä keskeneräinen onkin niin haluan laittaa vähän jotain koristuksia vieraita varten jotta heillä on mukavampi olla. Laitoin vieraita varten katon tukipuuhun roikkumaan viirinauhaa, pompomeja ja lamput tunnelmaa tuomaan! Lisäksi laitoin maton lattiaan, verhon yhteen ikkunaan ja pöydän sekä tuolin, jotta vieraat voivat laskea tavaroitaan.

Lauantaina sain tilkitä ikkunoita vauvan kanssa:


Jotenkin silmä on jo hyvin tottunut tuohon melko ärhäkkään vaaleanpunaisen sävyyn!


Seinien eristyksen ja levytyksen jälkeen laitettiin finnfoamia kattoon ja uretaania vielä täyttämään rakoja.



Heh, Erno taisi astua lattian tuulensuojalevystä läpi, joten siihen piti tehdä pieni paikkapala...


Pieni suunnitteluvirhe aiheutti sen, että piti tehdä vähän lisäkoolauksia lattiaan...


Lattia eristettiin kylppärin ja eteisen lattian rakentamisesta jääneellä puhallusvillalla... Turvettakin olisi säkkitolkulla ollut, mutta epäilimme ettei tuulensuojalevy välttämättä jaksaisi kannatella sitä niin laitoimme pelkkää villaa.


Lauantaina illalla homma saatiin tällaiseen pisteeseen ennen lasten iltapuuhia!


...ja sunnuntaina homma olikin jo paketissa!




Sunnuntaina zoolandiareissun jälkeen pääsin vielä maalaushommiin.


Päätimme maalata nyt tässä vaiheessa vasta yhden kerroksen maalia jotta maalin käry ehtisi hälvetä ennen perjantaita kunnolla.



Kävin äsken iltakymmeneltä napsimassa kuvia, joten ne ovat hämäriä, mutta tunnelma varmasti välittyy hyvin!


Etuikkunat on levytetty toistaseksi umpeen, sillä niihin pitäisi leikata vielä sopivankokoiset uudet lasit.


Lightbox toivottaa vieraat tervetulleiksi!


Tällä hetkellä sisällä talossa ei ole käyttöä ikean vanhalle jalkalampulle, joten päätimme tuoda sen vieraiden tunnelmantuojaksi!


Tervetuloa vieraamme ja hyvää juhannusta kaikille lukijoille!




Kioski pihalle ja blogin oma facebook-sivu!

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Perustin blogille vihdoin oman facebook-sivun, jotta uusien postausten julkaisu ei mene seuraajilta niin helposti ohi; linkkaan uuden postauksen aika facebookiin omalle henkilökohtaiselle sivulleni sekä blogin omalle sivulle. Blogin löydät helposti täältä!

Kaikkea sitä saakin päähänsä tuhannen väsyneenä ruveta touhuamaan! Minulla on ollut keittiön tasolla jo pari kuukautta yksi Unelmien Talo&Koti -lehti avoinna inspiraationa leikkikioskia varten. Lehdessä oli loistava kioski simppelillä toteutuksella ja kun kerrankin pikku neiti nukkui sisällä meidän muiden ollessa ulkona, päätin ryhtyä tuumasta toimeen!

Kioskin runko on koottu kolmesta trukkilavasta, ja se maalataan varmaankin talomaalilla leikkimökin kanssa samoihin väreihin. Sitten vain katsomaan jämäpuupinosta mitä kappaleita voisi hyödyntää toteutuksessa ja ei kun hommiin!

Pari tolpantapaista löytyi myyntitiskiä kehystämään ja paneelista sai tolppien väliin tukipuun. Leveämmästä räystäslaudan pätkästä sai kyltin vielä tukipuuhun kiinni. Tytöt olivat aivan liekeissä kioskista ja sen kanssa ruvettiin leikkimään samantien kun saatiin vain lavoja vähän ruuvattua toisiinsa kiinni. Projekti sai alkunsa perjantai illalla, ja heti lauantaiaamuna esikoinen rupesi puhumaan vaahtokarkeista joita pitää saada myydä kioskissa kun kerran inspiraatiokuvassakin sellaisia oli! Löysin muffinivuokakokoelmastani sopivia pikku vuokia joihin laitoin erilaisia herkullisen värisiä vaahtiksia tarjolle ja niitä me sitten miehen kanssa "ostimme" kioskista, ja taisi kioskinpitäjillekin mennä useampi omiin suihin!


Myynnissä oli vaahtokarkkien lisäksi myös poneja, juotavaa ja näköjään ruotsin kielen sanakirja!


Nämä hullareilta ostetut vaahtokarkit olivat herkullisen värisiä tarjottavia!



Kuormalavat olivat melkoisen märkiä, sillä ne ovat olleet pihalla sateen armoilla, joten maalaushommiin ei pääse ennen kuin ne ovat kunnolla kuivuneet. Nyt kuitenkin päällystimme kioskin pressulla sateen varalta ja nostimme sitä hieman ylös maasta kuivumisen edistämiseksi.


Kioskin viereen asettelin tytöille vielä puisen kaapelikelan, jonka oli tarkoitus tulla leikkimökkiin sisälle joskus ja siihen sopi täydellisesti tällä viikolla clas ohlsonilta ostamani pieni aurinkovarjo! Pöydän maalaan varmaan myös talomaaleilla, jotta se on säänkestävä.


Mukavaa pientä puuhastelua ja lapset tykästyivät heti leikkimökin valmistumista odotellessa kioskiin! Kioskin eteen alaosaan aion vielä laittaa viirinauhan roikkumaan, mutta se pitänee ensin laminoida, jotta se kestää ulkona kosteutta. Lavoihin on myös tarkoitus tehdä hyllyjä myytäville tavaroille. Erilaisia elintarvikepakkaukia olemmekin jo säästäneet kioskitoimintaa varten pitkin vuotta, joten ne saadaan heti käyttöön kun hyllyt ovat paikoillaan.

Ihanaa puuhastelua kerrassaan!:)

leikkimökki!

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Leikkimökkiprojekti on edennyt sen verran, että mökkeröinen on saanut maalit ylleen! Päätimme tässä vaiheessa jo maalata kun kelit ovat olleet kohdillaan ja tytöt kun odottavat mökin valmistumista niin maali mökin pinnassa antaa vähän jo toivoa valmiista mökistä tytöille!

Heh, katselin juuri mitä olen leikkimökistä viime kesän puolella kirjoitellut, ja en ole näköjään esitellyt torppaa paitsi runkopuiden osalta! Asia pitänee korjata mitä pikimmiten! Kas näin! (kuvat puhelinkuvia, soriiiiii...)

Runkopuiden päälle nakutettiin tervapaperi:


...ja tervapaperin päälle taas rimat, jotta ilma pääsee kiertämään laudoituksen ja villoituksen välissä.


Laudoitukseen hommattiin pohjamaalattua pontattua paneelia.



Ennen talvea katto sahattiin mittaansa ja laitettiin kattohuopa paikoilleen, mutta siitä ei valitettavasti kuvia ole...


Menimme sitten ennen äitienpäivää maalikaupoille Bauhausiin, jossa vanhin neideistä sai myyjän opastuksella valita sopivan maalin. Neiti olisi halunnut tumman pinkin, mutta mamin päänravistukset myyjälle sai myyjän suosittelemaan kuitenkin vähän hempukkaisempaa sävyä. Mökin nurkkalistoja varten ostimme vielä valkoista maalia, mutta mökki odottaa vielä niitä listoja ja ikkunankarmeja joita maalata.

Maalausprojektia touhusimme jo äitienpäiväviikonloppuna yhdessä tyttöjen kanssa, ja yllättävän nopeasti maalaaminen sitten hoituikin; kiitos nopeasti sotkemiseen kyllästyneiden pikku neitien ja leikkimökin suurten ikkunoiden! Tytöt olivat aivan innoissaan kun saivat auttaa maalaamisessa ja oli mukavaa touhuta koko perheen kesken yhdessä. Erno maalasi myöhemmin mökin vielä toistamiseen kun maalia oli jäljellä. Väristä tuli luonnonvalossa melkoisen säihkyvä, etten sanoisi!

Tytöt olivat aivan liekeissä kun saivat touhuta yöpuvuissa pihalla keskellä päivää, kun päätimme uhrata yöppäreitä maalivaatteiksi. Muovipussit kenkien päällä toimivat myös hyvin ettei maalia joutunut kengille pikku sottapytyn toimesta!


Rohkeasti annoimme tyttöjen maalata talon etupuolta!


Talossa on melkoiset ikkunat kolmella seinällä ja oven vieressä on pienemmät ikkunat.






Maalaamisen jälkeen on projekti odottanut rahaa ja ekovillaa. Hiukan villaa meillä olikin jo omasta takaa ja ne Erno onkin jo asentanut paikoilleen levyjen alle, mutta loput villat haettiin viikonloppuna vasta, joten homma on vielä kesken. Kattoa varten hommattiin myös finnfoamia valmiiksi.

Villoitus ja levytys on nyt kovassa vauhdissa, jotta saataisiin juhannuksena majoitettua mökkiin pienimmän neidin kummeja! Olemme touhunneet levyjä ja villoja seiniin miehen ja vauvan kanssa ja mies myös rauhassa yksin. Tai no, niin rauhassa kuin lapsien läsnäollessa voi!




Tässä rakeinen selfie, jossa me olimme kolmisin levyttämässä eräs myöhäinen ilta!



Tässä levyt jo valmiina seinissä ja finnfoamia menossa kattoon!





Leikkimökin sisustusta olen tietysti jo visioinut jonkin verran, ja nyt alkaa olemaan ajankohtaista miettiä millaista tapettia seinille laitetaan! Heti tapettia pohtiessani mieleen iski välittömästi se pip studion shabby chic -tapetti, mitä mietin jo pikkuvessan seiniin, mutta myös toinen potentiaalinen vaihtoehto nousi esiin, nimittäin saman firman folklore chintz pinkkinä! Pikku murusia -blogin Mariannalla on kyseistä tapettia sinisenä eteisessä ja se on kerrassaan herkullinen! Kyselin myös kavereilta mielipidettä, kumpi tapetti olisi kivempi ja yksimielisesti folklore chintz voitti. Olen kuitenkin vastarannan kiiski ja minun on pakko saada se shabby chic! Se vain vetoaa minuun niiiiiin täysillä! En malta odottaa, että tapetti on seinillä!

Tässä folklore chintz:


...ja tässä iki-ihana shabby chic!


Mitä olette mieltä tapettivalinnasta?

Seinille tulee valkoinen puolipaneeli ja tapettia yläosaan, joten tapetti ei hallitse koko mökkiä. Lisäksi kalkkimaalailen varmaan vähän huonekaluja hempukkaisen sävyiseksi, laitan ikean pitsiruukkuja ja niihin kukkia ja sen sellaista ja leikkikeittiö olisi tarkoitus tuoda myös leikkimökkiin. Lasten isovanhemmilta tuli joululahjaksi myös shokkipinkit lasten nojatuolit ja ne sopisivat karamellimaiseen tunnelmaan loistavasti (kiitos vaan vinkistä Mia!)!

Huh! Tällaista tänne tällä hetkellä! Nyt nukkumaan, jotta huomenna voi hommat taas jatkua!



Latest Instagrams

© oma koti kultainen. Design by Fearne.