Paavolan joulu 2015

maanantai 28. joulukuuta 2015

Nyt se joulu sitten on ohi! Oli kyllä huippu joulu tänä vuonna: olimme kotona oman perheen kesken ja mitään aikataulua ei ollut! Aatonaattona pidimme ystävien kanssa pienet valvojaiset pizzalaatikoiden kera, joten aamulla nukutti kymmeneen asti! Esikoinen heräsi tietenkin jo hyvissä ajoin, mutta aaton kunniaksi sai katsoa lastenohjelmia heti aamusta alkaen niin me muut saimme vielä nukkua. Jouluaaton ulkoilu suoritettiin jäisellä pellolla retkeillen ja sen jälkeen maistui päikkärit molemmille lapsille. Sillä välin olivatkin tontut käyneet tuomassa kuusen alle jo hiukan paketteja! Söimme jouluaterian joskus kolmen tienoilla ja pukki tuli vähän ennen kuutta sitten vihdoin! Kaikki olivat olleet ilmeisen kilttejä paketeista päätellen ja lapset odottivat koko päivän niin reippaina pukkia ja pukin käytyä leluilla leikittiin sulassa sovussa koko loppuilta! Mahtavan rento aatto! Minua ei saa enää aattona mihinkään jollei ole pakko!

Tässä vähän kuvatunnelmia aatosta meillä:

Piparkakkutalon uskalsi nostaa salin pöydälle kun olimme itse silmä kovana koko ajan: muutoin koirat olisivat varmasti käyneet maistamassa sitä!


Joulukortteja saimme tänä vuonna ennätysmäärän! Kiitos kaikille meitä muistaneille!



Meidän vakio joulukoristeisiin kuuluvat Ernon vanhan työkaverin Sannan tekemät ihanat neulahuovutetut tonttuset!


Siellä niitä paketteja sitten oli kuusen alla päikkäreiden jälkeen!!


Olen kyllä edelleen super tyytyväinen meidän kuuseen: ei mikään täydellinen jenkkikuusi, mutta sopii meidän kodin tunnelmaan!





Aatonaaton valvojaisissa ystävän mies askarteli ison läjän erilaisia origameja pöydälle koristeeksi: lapset olivat aamulla ihmeissään, että mitä ne tontut olivatkaan yön aikana tuoneet!


Meidän joulupöytäämme kuului tänä vuonna seuraavanlaisia ruokia:

- porkkanalaatikko
- imelletty perunalaatikko
- palsternakkalaatikko
- bataattilaatikko
- uunilohi
- kylmä- sekä lämminsavulohi
- punajuurisalaatti (punajuuri, raejuusto, purjo)
- kinkku
- kermassa haudutetut ruusukaalit
- leipinä joululimppu, saaristolaislimppu sekä hapankorppu
- lapsille kurkkua, tomaattia


Kyllä me jouluruokia söimme tyytyväisiä vielä eilenkin, mutta illalla teimme jo salaattia kaloista. Tänään maistuukin hyvin jo take-away -kiinalainen sapuska, kun ystävä kohta saapuu tänne!

Kuvaa kun katson nyt, niin jospa ensi jouluksi saisi tehtyä pöytään pöytäliinan, kun sellaista ei valmiina tahdo tuohon 2,5-metriseen pöytään löytyä...

joulukuusi on täällä!!

lauantai 19. joulukuuta 2015

Nyt se sitten sunnuntaina laitettiin paikoilleen, nimittäin meidän perheen joulukuusi! Kuulun siihen koulukuntaan, että kuusi pitää laittaa hyvissä ajoin ennen joulua, jotta siitä voi sitten hankkiutua jo uudeksivuodeksi eroon. Viime vuonna kuusi tuli vasta viimeisenä viikonloppuna eli neljä päivää ennen joulua ja minusta se oli vähän liian myöhään. Tänä vuonna ei budjetti antanut periksi lähteä hevoskyydillä Vinttiteatterin järjestämälle kuusenhakuretkelle, vaan saatiin kuusi tuosta lähinaapurustosta ystäväpariskunnalta vastapalveluksena. Loistavaa!!

Kuusi ei ole mikään myyntitarkoitukseen kasvatettu peltokuusi, mutta ihan luomu metsäkuuseksi aivan täydellinen: harvahko, mutta symmetrinen ja sopivan pitkä rungon ollessa kuitenkin riittävän ohut kuusenjalkaan!

Lapset olivat aivan innoissaan joulukuusesta, ja vaikka väsymys painoi neitejä kuusenhakureissulla. Kuusi jätettiin ensin pihalle huilaamaan hetkeksi ja se nostettiin sisään kuivumaan ennen kuin lähdimme ratsastamaan, jotta päästiin samana päivänä vielä koristelupuuhiin! Koristelutraditio pitää sisällään tiettyjä asioita, jotka toteutuvat joka vuosi; tässä niistä yksi...

Ernon pitää aina testata valot ensin jossain pistorasian lähellä ettei yksikään lamppu ole palanut. Muikea mies siis kuvassa toimittamassa tärkeää tehtävää!



Siinä se sitten jo seisoo! Ihan mahtava!! Lapset olivat aivan innoissaan mukana koristelutouhuissa, ja koristeiden paikkaa onkin jo sunnuntain jälkeen vaihdettu "parempaan" kertaalleen.


Pienet joulun juhlijat onnessaan kuusenkoristelusta!


Meillä joulukuusi pukeutuu perinteisiin väreihin ja materiaaleihin: punaista ja kultaa löytyy ja materiaaleina lasia ja olkea. Nuo roikkuvat "jääpuikot" ovat hankintojani ensimmäiseen omaan kuuseeni stockmannilta, ja ne ovat muovisia jotteivat painaisi aivan liikaa. Myös iittalan keraamisia koristeita löytyy jokunen kuusesta, mutta värit ovat niissäkin perinteisiä. Meille ei tähän mijööseen vain mitenkään sovi mikään musta-valko-blingbling -kuusi enkä sellaista tokikaan itsekään haluaisi. Jotain paperisia koristeita voisi tehdä itse vielä nauhan muodossa vaikkapa, mutta se jääkööt ensi vuodeksi kun neidit ovat jo omatoimisempia apureita!

Mennäänkö teillä joulukoristelussa trendivärien mukaan vai luotetaanko teilläkin perinteiseen tyyliin?


itsenäisyyspäivän juhlintaa

maanantai 14. joulukuuta 2015

Meillä juhlistettiin itsenäisyyspäivää jälleen juhlallisin menoin: pihalla oli ulkotulet ja jouluvalotkin on viritetty (tästä näystä en tietenkään ottanut kuvia), punainen matto oli jälleen levitetty juhlavieraita varten ja ylimääräiset romut oli siivottu vieraiden tieltä. Olimme kahden ystäväni kanssa perjantai-illasta sunnuntaiaamuun päivä Tukholmassa -risteilyllä, joten hommaa järjesteli mieheni lasten kanssa kaupassakäynnin muodossa ja minä jakelin ohjeita tekstiviestitse, että mitä pitää ostaa ja kuka tekee mitäkin. Ystävämme Mirja lupautui tekemään jälkiruuat ja siskoni Annika lupasi ottaa vastuun ruusukaalimuhennoksesta.

Sunnuntaina aamulla väsyneet matkalaiset saapuivat kotiin ja mielessä siinsi rehellisyyden nimissä vain päiväunet, sillä unet laivalla jäivät vähän lyhyiksi, vaikkakin nukuin laivassa yllättävän hyvin. Sunnuntaina aamusta sitten odottelimme Lindan kanssa, että meidän perheen kolme muuta jäsentä heräävät ja pääsimme aamupalantekopuuhiin ja uintireissulle. Siinä aamupöhnässä saimme kuitenkin jo ajatusta päivän kulusta hahmoteltua ja lihoja valmisteltua sen verran, että kun Linda jäi uinnin ajaksi meille, sai hän laittaa lihat jo uuniin. Pienen jännitysmomentin tarjosi myrskystä johtunut sähkökatkos, joka kesti puolitoista tuntia juuri silloin kun lihojen piti mennä uuniin. Sähköt onneksi palasivat ja saimme lihat kypsiksi, vaikka aikataulu vähän viivästyikin asian johdosta.

Menussa oli tällä kertaa alkumaljan kera amuse bouchena kakkutukun herkkunäkkileipää skagenröralla, varsinaisena alkuruokana nautimme tryffelirisottoa, pääruuaksi valmistui ystävän kasvattaman taatusti onnellisen lampaan ylikypsää lapaa revittynä sekä pulled porkia kera herkkukastikkeen, ruusukaalimuhennoksen ja uunijuuresten ja jälkiruuaksi saimme nautiskella kolmea herkkua: päärynä-kinuski-pannacottaa, mariannejäädykettä sekä ihanan kirpeää karpalojäädykettä kuuman kinuskikastikkeen ja jäisten karpaloiden kera!

Kun aikataulu meni vähän säädöksi, kuvasaldo on sen mukainen! Sen lisäksi otin vahingossa ensimmäiset kuvat ilman muistikorttia, eli kuvia ei tietenkään ole missään... Sähläri kun sähläri! Tässä ollaan jo täydessä touhussa pääruuan kanssa, eli kaikki sättäävät ympäriinsä ottamassa ruokaa, sillä tällä kertaa emme laittaneet ruokia valmiiksi annoksiksi.


Tältä näytti allekirjoittaneen lautanen! Herkkukastiketta oli pakko ottaa vielä vähän lihan kyytipojaksi ja leipää coleslaw'lla, tietenkin! Ruusukaalimuhennos on vaan niin herkullista: se on siskoni hommia jouluruuaksi ollut nyt pari vuotta ja mietin, että se sopisi tälläkin erää lisukkeeksi. Sitä tulee ehdottomasti myös meidän perheen joulupöytää kun aattona vietämme joulua ihan vain oman perheen kesken.


Ensimmäinen jälkkäri oli niin käsittämättömän herkullista karpalojäädykettä, että oksat pois! En ole itse mikään suuri makean ystävä, mutta tuo kirpeä jäädyke kinuskikastikkeen kera oli aivan täydellistä! Pannacotta ja mariannejäädyke ei ollutkaan enää niin kauniisti esillä (söin niitä samasta lasista todella esteettisesti), niin ne eivät päässeet kuviin lainkaan. Linnan juhlia katsottiin tietenkin ruokailun lomassa ja yritettiin bongata ystävän anoppia ja appiukkoa, jotka livahtivat lopulta aivan silmiemme edestä meidän huomaamattamme! Onneksi taltiointi pelasti vielä, ja teimme sen bongauksen lopulta! Ilta ei kovin pitkään jatkunut, sillä maanantai oli kuitenkin normaali työpäivä, mutta olikin ihan kiva ettei ilta venynyt ihan mahdottoman pitkäksi.



Paavolaan on jo rantautunut joulukuusikin! Siitä kuvia seuraavalla kerralla: Erno jää vanhempainvapaalle huomisen jälkeen kuukaudeksi niin josko sitä ehtisi päivittelemään vähän ripeämmällä tahdilla sitten! Mukavaa joulunodotusta!

the piparkakkutalo vm 2015

perjantai 4. joulukuuta 2015

No niin!

Nyt ehdin pikaisesti räiskiä tänne kuvat viimeisimmästä projektista, nimittäin piparkakkutalosta! Olemme Ernon kanssa kokeilleet muumitalo-piparkakkutalon tekemistä joskus muistaakseni vuonna 2006 ja se päättyi siihen, että kuuma sokeri kovettui liian nopeasti eikä kokoamishommasta tullut yhtikäs mitään! Sen jälkeen en ole piparkakkutaloihin koskenut, mutta tänä vuonna päätin erään facebook-ryhmän idean pohjalta ryhtyä tuumasta toimeen!

Aloitimme hommat ystäväni kanssa yhdessä ajatuksena, että molemmat tekevät omat piparkakkutalonsa kaavoista asti. Eräänä sunnuntaina sitten piirtelimme kaavoja ja leivoimme piparkakut tekemästäni taikinasta. Olen tehnyt viime vuonna ja tänä vuonna kinuskikissan piparkakkutaikinareseptillä taikinan, mutta jotain kummaa sille tapahtui pakastuksen aikana, sillä pinta ei kaulittaessa tasoittunut ollenkaan vaan jäi todella huokoiseksi! Kerhossa kun päivittelin asiaa niin kuulin, että josko taikinassa oleva raaka kananmuna sitten reagoi pakastukseen ko. tavalla? Vai olisiko taikinaa pitänyt veivata vielä enemmän ennen kaulimista? Taikinan maku ei myöskään miellyttänyt itseäni; maku oli jotenkin kuiva ja koostumus todella kova!

Teimme ensimmäisellä tapaamisella kaavat ja paistoimme palat, ja seuraavalla kerralla oli tarkoitus hoitaa homma loppuun. Ei mennyt tälläkään erää kuten Strömsössä (miten on alkanutkin tuntua, että joka projektin kohdalla kirjoitan näin??), sillä tajusin, että olin tyhmyyksissäni kaavoittanut talon väärin siten, että päätypalatkin olivat neliskulmaiset! No, ei auttanut itku markkinoilla: aineksia uuteen taikinaankaan ei ollut saatavilla, joten teimme ystäväni talon valmiiksi! Pohdiskelin tässä vaiheessa jo ankarasti, jaksanko enää ryhtyä hommaan uudestaan, mutta kun tytöt kysyivät toiveikkaana seuraavana aamuna piparkakkutalon perään niin päätin, että kyllä minä sen vielä teen!

Vajaan viikon keräilin voimia uuteen koitokseen ja torstaina kaavoitin piparkakkutalon uudestaan ja kun miehen pikkujoulut sitten viime perjantaina koitti, ryhdyin yksin touhuamaan sen kanssa. Muutamana päivänä hommia tein, mutta kyllä tulos on kaiken sen vaivan väärti!

Kun eka yrittämä meni metsään, päätin, että sen jälkeen ei kelpaa kuin täydellinen tulos! Niinpä päätin tehdä taloon myös ikkunalasit, kun kuulin kaverilta, että sellainenkaan homma ei olisi mikään vaikea. Niinpä hain kaupasta mansikkatikkareita ja tikkarimurskalla täytin ikkunanreiät ennen pipareiden paistoa. Paiston aikana tikkarimurska sitten suli ikkunalaseiksi! Helpotti hommaa kummasti kun ei tarvinnut leikata piparkakkuihin ikkunaruutuja erikseen vaan ne pystyi vaan pursottamaan pikeerillä valmiiseen ikkunaruutuun!


Tältä näyttivät palat paiston jälkeen: tavoitteena siis tehdä torppaan mansardikatto!


Sitten pikeröin palojen reunat ja tein koristepursotukset. Sen jälkeen mieleen hiipi kuitenkin ajatus siitä, että jos laittaisinkin pikeeriä kaikki seinät täyteen ja tekisin talosta vaaleanpunaisen, joten levitin vedellä jatkettua pikeeriä paloihin siveltimellä. Koristepursotukset oli sitten pakko tehdä uudestan, sillä muuten homma olisi mennyt aivan liian nypläämiseksi.


Kun mies sitten lähti pikkujouluihin ja lapset oli jo nukkumassa, ryhdyin kokoamispuuhiin. Mietin kyllä miten minusta olisi yksin siihen kun kaverin kanssa koottin hänen talonsa hikikarpalot otsilla yhdessä! Toimiva kikka kokoamiskammoon oli laittaa siirappia sokerin joukkoon, jolloinka seos ei sula niin äkkiä ja työstäminen on helpompaa. Selvisin hommasta yksin, vaikka en olisi moista uskonut!


Koristeet jäivät kuultamaan pikeerikerroksen läpi, joten siiten oli helppoa pursottaa uudet koristeet samoihin kohtiin. Ovet jätin tarkoituksella auki, jotta sain pujotettua paristokäyttöisen valosarjan talon sisälle.


Kokoamisen jälkeen pursotin koristeet uudestaan ja pikeröin nurkat valkoiseksi myös.


 Aita pitää tehdä liitulakuista: muuta vaihtoehtoa ei olekaan!


Pihalle teimme molemmat pätkiksistä pari halkopinoa: isille vähän herkkuja sitten jouluksi!


Ikkunoista tuli mielestäni todella kivat: mansikkatikkareista ei tullut juurikaan punaista väriä paitsi päätyjen pyöreisiin ikkunoihin. Sivuikkunat näyttävät kirkkailta ja todellakin aivan vanhoilta ikkunoilta! Kattohommissakin kävi pieni kämmi ensin, kun en mitoittanut palasia riittävän pitkiksi kun kuitenkin kokoaminen syö hieman pituutta paloista. Ne sain siis tehdä vielä kertaalleen uudestaan!


Välivaiheesta ei ole tässä kohtaa kuvaa, mutta tässä kuva valmiista tuotoksesta! Katolle tein tietenkin ranskanpastilliverhoilun ja jääpuikkojakin onnistuin väsäämään!


Pihalla on halkopinojen lisäksi mariannepalloista tehty lumilyhty, jonka kokoaminen oli itse asiassa vaikeampaa kuin olisimme osanneet kuvitella! Myös joulukuusi piti saada ja lumiukkokin jopa!


Takapiha valmiina:


Toisella sivustalla ja takapihalla on halkopinot.


Tässä vielä lähikuvaa ikkunoista valaistuna!


Kuusen tein kinuskikissan vinkillä, mutta marsipaani/sokerimassasisuksen sijaan teimme kuuset jäätelövohveleihin, joita löytyi laatikosta!


Lumiukko meni sitten vähän jo hifistelyksi: niitä lumipallokarkkeja, sokerimassasta hattu, kädet ja nenä ja mustalla elintarviketussilla piirsin silmät, suun ja napit. Tunsin itseni kyllä ihan höynähtäneeksi kun ryhdyin värjäämään oranssiksi sormenpään kokoista sokerimassapalloa...


Lumilyhtyä vielä lähempää:


Olen supertyytyväinen lopputulokseen ekakertalaiseksi! Kaveri vitsailikin tuloksen nähtyään, että taisin nyt nostaa riman melkoisen korkealle ensi vuotta varten! Hupskeikkaa!

popÅ tulee taas!

maanantai 30. marraskuuta 2015

-Toteutettu yhteistyössä popÅ:n kanssa-

Pääsin tänään vierailemaan uudessa popÅ -pop-up -kaupassa, joka sijaitsee tälläkin erää Läntisellä pitkälläkadulla, mutta vain uudemmassa taloyhtiössä kuin aiemmat. Uusin popÅ:n tarkka osoite on Läntinen pitkäkatu 22 A 13. Liike aukeaa asiakkaille keskiviikkona kun viimeistelyhommat on saatu pulkkaan ja myyntiartikkelit esille.

Nykyään popÅ:lla on uusi, huikea yhteistyökumppani: Lundia! Kävin taannoin Lundian ja popÅ:n yhteistyöprojektissa Lundian Raision myymälässä ja täällä oli kyllä myös upeasti käytetty Lundian hyllyjä sisutuksessa; toimii varmasti loistavasti myyntimielessä, sillä tuotteita saa kauniisti esille enemmänkin siroihin hyllyihin!

Yhteistyökumppaneita Lundian lisäksi on vanhat tutut, Be design, Saana ja Olli, Mayn, Musta5010, kube, Valoa by Aurora, KVIK ja Turun kahvipaahtimo. Uutena oli myös Edblad, Timberwise, R&H ja loimu.



Meille tarjoiltiin illan hämyssä tietenkin skumppaa, suklaata, pientä suolaista ja Gaggui kaffelan mielettömiä suklaafondant-kuppikakkuja! Tarjolla oli myös chemexillä valmistettua Turun Kahvipaahtimon kahvia. Itsehän en kahvia juo, mutta tuoksu oli kyllä huumaava!


Loimun takka oli mieletön; takkaa on mahdollista käyttää sekä bio-etanolitakkana, että puutulisijana! Muotoilu on kaunis ja moderni, ja näköjään olen ottanut tuotteesta niin epäedustavan kuvan, että se ei anna oikeutta tuotteelle lainkaan! Paremmat kuvat löytyy tietenkin loimun omilta sivuilta.


Be designing daybed on saanut uuden värin tällä kertaa, ja seinällä oli mieletön, massiivinen deer -hyllykkö!


Porukkaa oli ja asunnossa oli lämmin! Lattia oli tällä kertaa jotain muuta kuin valkoista, nimittäin Timberwisen ihan täydellisen sävyistä tammi lankkuparkettia! Lattia oli ihanan mattainen ja sävy niiiiiin kaunis! Ei olisi kyllä vielä viitisen vuotta sitten uskonut, että sitä voisi julkisesti hehkuttaa tammiparkettia, mutta oli se vaan kaunis!


Hyllyillä näkyi esillä tuttuja huipputuotteita!


PopÅ:lle on tullut nyt jouluksi myös oma hunaja tyylikkäässä lasipurkissa! Käytän itse hunajaa paljon teen kanssa kun kahvia en juo, ja popÅ:n hunaja on koostumukseltaan täydellistä makuuni. Kyllä -sillä on väliä!


Myös viime joululta tuttuja puisia kuusia löytyi hyllystä: yksinkertaista, mutta kaunista!


Pakko on vielä vähän vilauttaa mitä herkkuja olikaan tarjolla!



Keittiöstä löytyi Lundian hyllyiltä Saana ja Ollin pannumyssyjä, mayn koreja ja edbladin astioita. Keittiön tasot tulivat kubelta ja keittiöt tutusti KVIK:ltä.




Tajusin juuri, että minultahan on jäänyt puolet koko komeudesta kuvaamatta: kylpyhuoneessa oli upea Kuben lavuaari ja taso ja makuuhuoneesta löytyi R&H:n vaatteita.

Josko tässä olisi kylliksi teaseria siitä, mitä tuleman pitää? Tulossa myös hyllyyn House doctorin ja Nicolas Vahén tuotteita kuten ennenkin, mutta asunto pidettiin vielä väljempänä ja asuntomaisempana kun on yksityistilaisuuksia.

Pakko päästä hypistelemään vielä täydessä iskussa myymälä joululahjojen varalta!

joulun odotusta Paavolassa

torstai 26. marraskuuta 2015

Apua! Olen virallisesti aivan jouluhullu, mutta nyt nämä viikot vain vierivät ja meidän perheen jouluilu on vielä aivan vaiheessa; edes jouluvaloja ei ole vielä asennettu! Ensi viikolla on itsenäisyyspäivä jo ja itsenäisyyspäivän juhlavastaanotto, joten pitänee pistää töpinäksi ja kaivella punainen mattokin vintiltä!

Vähän sentään meilläkin tapahtunut joulua ajatellen: tein pienen jouluasetelman vanhaan Riihimäen lasipurkkiin kun löysin stockmannilta niin herttaisen metsäkauriin, että se suorastaan vain hyppäsi matkaani... Purkkiin sitten ostin vain valkaistua suolaa, Erno nappasi pihalta kuusenoksan ja laitoin vielä kaveriksi partyliten lumihiutalesomisteen. Tuli tosi kiva mielestäni!


Ruokapöydälle laitoin sitten loput kolme lumihiutalesomistetta ystävän antamaan punaiseen retrovaakaan. Yksinkertainen ja ihana!!


Myös ikeasta ostettu pahvitähti on päässyt jo ikkunaa koristamaan ja pari muutakin valosarjaa saliin...  Lasten kanssa on kerhossa askarreltu kahdesti tällä viikolla adventtikynttilöitä ja ne pääsi myös ikkunaan. Nyt kyllä pitäisi kaivaa joulupallot jo vintiltä esille ja laittaa joulumusiikit soimaan ja keittää riisipuuroa!! Piparkakkuja ollaankin jo leivottu kahteen otteeseen: piparkakkutalo on työn alla, mutta pienen pieni kaavoitusvirhe vaan sattui ja koko homma meni vähän plörinäksi... Uusi yritys siis vaan, kun lapset niin kovin odottavat jo piparkakkutaloa!


Otin muutaman tunnelmakuvan salista muutenkin, sillä olen näköjään aika tarkalleen vuosi sitten ottanut vastaavanlaisia! Ihanat hämärtyvät iltapäivät (toki se lumi olisi saanut jäädä!) ja ihanaa poltella kynttilöitä ja tunnelmoida!


Ison kaapin päälle laitoin vanhoihin piirakkavuokiin led-pilarikynttilät tunnelmaa luomaan.



Ikkunasta näkyykin näköjään meidän lintujenruokintapaikkamme: ostimme täksi talveksi toisen ruokintamökin, sillä viime talvena mökkiä sai olla harvase päivä täyttämässä, kun oravat käyvät myös sulassa sovussa lintujen kanssa aterialla.



 Rokokoo-sohvan ylle peilin päälle siirsin pitsikorista pallovalosarjan, joka tuo ihanaa, lämmintä valoa!


Joko siellä aletaan olla joulutunnelmissa?

Latest Instagrams

© oma koti kultainen. Design by Fearne.