Käsityökerhon työn tulos!

tiistai 28. lokakuuta 2014

Olen käynyt tässä jonkun aikaa tuolla läheisen seurakuntatalon käsityökerhossa kun kävi ilmi, että sellainen siellä on (emme ole siis mitenkään erityisen hengellistä porukkaa, mutta käymme paljon seurakunnan kerhoissa lasten kanssa) ja siellä seurakunnan suntio opettaa virkkausta tai neulomista tai mitä sitten tekeekin! Olenkin tässä syksyn mittaan kaivannut sellaista ihan omaa aikaa joten käsityökerho tuli loistavaan saumaan! Myös kylpyhuoneen matto on ollut projektina varmaan ainakin vuoden! Kuteita olin jo ostanut, mutta mattoa siitä ei vain ollut vielä syntynyt, joten nappasin kuteet mukaan ja suuntasin kerhoilemaan. Kokeilin aluksi tehdä erästä mattomallia pelkän kuvan perusteella ilman ohjetta, mutta ei siitä tullut mitään kun sekä minä että käsityökerhon vetäjä emme vain tajunneet miten mattoon olis pitänyt tehdä sellaiset nyppylät. Katkaisin suosiolla sitten kuteen ja aloitin alusta tutulla ja turvallisella juhannusruusu -ohjeella (http://www.lankava.fi/WebRoot/esito/Shops/esito/MediaGallery/OHJEET/Virkattu_matto_10062011.pdf)


Kuteena käytin jotain lankamaailmasta ostettua valmiiksi kerittyä kudetta ja vyyhtinä ostettua kudetta. En siis aluksi muistanut mitä kudetta se vanha oli ja ostin vyyhtinä seuraavan satsin ja ei olisi kannattanut, sillä vyyhdissä oleva kude oli ihan älyttömän epätasalaatuista! Virkkasin koukulla 10, mutta vyyhtikude oli paikoitellen niin ohutta, että sitä olisi voinut virkata vaikka 5-koukulla! Katkoin kuteen varmaan 20 kertaa aina ohuesta kohtaa ja heitin liian ohuen pätkän pois ettei matosta tulisi paikoitellen ihan onnettoman näköistä, ja ostin sitten loppumattoon taas sitä valmiiksi kerittyä kudetta. Se oli muistaakseni ollut ihan hyvää ja vaikka lankamaailman myyjä sanoi, että sekin voi olla epätasalaatuista niin se minulla oli taas hyvää! Paikoitellen ohuempaa ja paksumpaa, mutta koko ajan 10-koukulla virkattavaa! Kuteita oli siis mattoa varten ostettu kolmesti, joten matossa on sitten kolmea eri sävyäkin. Ajattelin alkuun, että valkaisen maton, jotta siitö tulisi yhtenäisen värinen, mutta on se ihan hauska tuollaisena kirjavanakin joten annoin nyt toistaiseksi olla...

Tuleeko jollekin yllätyksenä, että ei tämäkään mennyt ihan virheettä?? Muutama kohta tuli kämmättyä ja pahin niistä on tuo kerrosten aloituskohta, sillä unohdin lisätä siihen pylväitä kierroksen lopussa kun sen aika tuli! Ihmettelin, että miksei siihen tule lisää pylväitä, mutta en sitten laiskana jaksanut ikinä lukea ohjeita sieltä kerroksen loppupäästä ja kun ne pylväät olisi pitänyt loppukierroksella lisätä niin jäi lisäämättä... Koitin paikkailla tilannetta lopussa kun huomasin sen, mutta ei tuosta mikään tyylihuippu tullut! Ensi kerralla paremmin sitten! Katsotaan koska jaksan tehdä seuraavan: on melko raskasta pyöritellä tuollaista 110cm halkaisijaltaan olevaa mattoa käsissä!


Tässä näkyy tuota sävyeroa hyvin... Mielestäni kuitenkin ihan veikeä!


Kuvailin mattoa ja kylpyhuonetta (siitä lisää seuraavaksi) kun lapset kerrankin nukkuivat sikeästi pihalla vaikka pihalla rakennetaan autokatosta kaikessa rauhassa ja nautiskelin allaolevasta... Kyhäsin eilen pikaisesti omenasose-karpalojuustokakun for nothing ja se maistui kyllä ihan rauhassa syötynä melko hyvältä!


Te muut mattojen virkkaajat: mitä kudetta olette käyttäneet? Mikä kude olisi tasalaatuista ja pehmeää?

eteisen lattian laatoitus!

lauantai 25. lokakuuta 2014

Oujee, nyt on eteisen lattia laatoitettu, saumattu ja jopa lattialämmitys asennettu! Päädyimme siis laatoittamaan lattian, sillä lankkulattiaa ei ollut kuin toisen oven kohdalla kun toisen kohdalla oli se pieni kylpyhuone... Laatoitus on helppohoitoinen vaihtoehto ja kurasyöppöä ajatellen ehdoton, sillä vettä varmasti roiskuu syöpön ohi ja vesieristys tulee tehdä.

Millaista laatoitusta sitä sitten rupesi miettimään...? Joku perus harmaa olisi ollut varmasti turvallinen ja klassinen valinta, mutta mehän emme moisista välitä, niin aloin visioimaan lattiaan musta-valkoista shakkiruutua! Juttelin visioistani tutuilleni, ja kaverini äiti kysyikin, että kummin päin olin ruudukon ajatellut? Olin automaattisesti miettinyt ruudukkoa fiftari-tyyliin ihan vaakatasoon, mutta kysymyksen jälkeen ryhdyin selaamaan pinterestistä kuvia shakkiruutulattioista ja silmäni jotenkin viehättyi salmiakkiruutuiseen lattiaan. Pystyruutuinen lattia sopisi hyvin taloon ja sen henkeen. Kodista löytyy muutenkin vanhan ajan rokokoo-henkeä joten lattia sitoisi hyvin yhteen muualtakin löytyvää tunnelmaa! Tällaisia kuvia löysin, joista se inspiraatio sitten iski:

Katsoin näitä harmaa-valkoisia lattioita ensin huokaillen, mutta kaipasin kuitenkin jotain vähän villimpää...


Musta-valkoisessa lattiassa on jo hiukan enemmän asennetta!


Harmaa on jotenkin niin trendikäs ja klassinen...ei millään pahalla!


Alkuperäisen suunnitelman mukaan lattiasta olisi tullut tällainen:


Mieletön ero sen mukaan kummin päin kaakelit on! Suurkiitokset siis Railille inspiraatiosta!


Sitten koitti se laattojen valinta! Oli muuten vaikeaa löytää nopeasti ihan vain mustia ja valkoisia laattoja koossa 10cmX10cm! Kaikkialla laatoissa oli jotain marmorointikuviota tai jotain, mutta lopulta Bauhausista löysin mieleiseni: matta hiilenmusta ja puhtaanvalkoinen lattialaatta kohtuuhinnalla! Kiiltävä laatta olisi ollut tietenkin todella näyttävä, mutta ehkä se siinä kaiken ravan alla kuluisi turhan nopeasti ruman näköiseksi.

Laatathan ostettiin levyinä, joten ennen kuin pääsimme itse laatoitushommiin piti laatat irroittaa toisistaan ja putsata ne siitä jostain liitostöhnästä. Hommaa kyllä riitti! Siskoni auttoi siinä hommassa, onneksi!

Meillä oli hommassa pari innokasta apuria vielä lisäksi: nuorempi mukavasti jyrsi kaakeleita kahdella hampaallaan, yök!


Kun laatat oli siistitty niin pääsimme suunnittelemaan laatoitusta. Päätimme aloittaa suunnittelun haasteellisesta paikasta, eli kurasyöpön ympäriltä. Minä toimin suunnittelijana ja Erno sitten leikkeli laatat tarvittavaan muotoon ja sekoitti kuran.


Ostimme Baukkarista laatoitukseen käytettäviä ristikoita, jotta laatat saataisiin mahdollisimman hyvin kohdikkain, sillä tämäntyyppisessä hommassa pienikin virhe näkyy häiritsevästi.


Suunnittelimme pienen alueen ensin, nostimme laatat sivuun ja aloitimme laattojen asettelun lopullisille paikoilleen. Jostain syystä homma ei (tietenkään! Taaskaan!) mennyt kuin elokuvissa ja ongelma ilmeni kurasyöpön oikeassa alakulmassa: homma meni pieleen melkoisesti, noin 1-2cm, ja pähkäilimme sitten aikamme mitä teemme asian kanssa... Päädyimme leikkaamaan yhdestä laatasta siivun pois ja eihän se lopun viimein näy valmiista lopputuloksesta, mutta hetken aikaa siinä kyllä ehdittiin masistella ennen kuin ryhdyimme pohtimaan ratkaisua ongelmaan...


Sanokaa nyt tekin ettei sitä virhepaikkaa tuolta niin näy?


Laatoitettavaa oli arviolta seitsemän neliötä, joten homma eteni melkoisen hitaasti. Vastoinkäymisen jälkeen menimme suosiolla nukkumaan (kello taisi olla jotain 02 tai vastaavaa) ja Erno jatkoi hommia seuraavana päivänä.


Tuo toinen ovi olisikin tässä sitten ohjelmassa kunnostaa jotta saisimme sen käyttöön ennen talven loskakelejä: onko jollain jotain kokemuksia sellaisesta hommasta?


Behind the scenes kylpyhuoneen kaaos tuolla taustalla...


Saumat laitettiin valkoiseksi, sillä useimmissa katsomissani kuvissa ne olivat valkoiset. Haastava väri eteiseen, mutta eiköhän siitä saumasuojalla selvitä ja sitten kun väri alkaa olemaan riittävän likainen niin ei muuta kuin saumaväriä päälle!


Tuossa näkyy tuo yksi eteisen seinä kokonaisuudessaan! Mielestäni kyllä tosi kivan näköinen tuo tiililadonta isommallakin laatalla!


Melko harmahtavaksi jäi kaakelit alkuun sauma-aineesta, mutta kunnon pesun ja mikrokuituliinalla pyyhkimisen jälkeen ne näyttävät melko hyviltä. Kuvaahan tästä tilanteesta ei tietenkään ole, mutta palaamme siihen kun vielä kertaalleen kuuraamme lattian ja laitamme saumasuojan.



Miltä näyttää? Mielestäni sopii taloon ja meidän tyyliimme loistavasti ja on kyllä kaiken vaivan arvoinen!

no se kylpyhuone!

torstai 16. lokakuuta 2014

Kylpyhuonehan on tässä ollut jo tovin suihkuseinää vaille valmis, mutta saumauksessa kävi pieni kömmähdys, ja sen fiksaaminen on vienyt aikaa, sillä se ei ole ollut niin tärkeä asia ja hommaa en ole puolitiessä halunnut kuvailla... Saumatessa meillä ei siis ollut vielä juoksevaa vettä käytössämme ja saumojen puhdistusvaiheessa piti vähän sitten oikaista eikä tullut vaihdettua vettä riittävän usein ja laatat ovat täynnä saumauslaastiviiruja! Niitä onkin ollut kiva puhdistella: onneksi ystävämme olivat meillä täällä kerran jälleen vähän jelppimässä ja me yhdessä kavereiden kanssa niitä sitten puhdistelimme. Ihmesieni oli muuten kova sana siinä hommassa! Kokeilimme ensin hangata karhunkielellä, sillä hommaan tarkoitettu metalliraaputin teki naarmuja kaakeleihin, mutta kaveri kysyi sitten että onko meillä ihmesientä. En ole ollut mikään ihmesienen vannoutunut käyttäjä, mutta tämän kokemuksen jälkeen olen todellakin! Olimme ostaneet ihmesienen ensimmäistä kertaa tänne talolle, mutta se oli vielä avaamattomana pahvivyötteessään, ja nyt niitä onkin sitten ostettu... Hiukan olisi muuten ollut vähemmän hommia jos olisimme saumanneet valkoisella niinkuin "normaalisti" eikä harmaalla joka oikein loistaa valkoisista kaakeleista! Harmaa loistaa myös mukavasti eri sävyisistä harmaista lattialaatoista, joten hommia on paiskittu jokunen tunti jos toinenkin! Edelleen tänä päivänä pieni alue on raaputtamatta! ...ja täällä minä vain kirjoittelen silti!

Mutta laitanpas nyt vähän vanhempaa kuvamateriaalia kylppäristä ja kertoilen mitä on tapahtunut. Pahoittelut päivittelyn hitaudesta: live-elämä on vienyt voiton koneella touhuamiselta!

Tältä laatoitus siis tuoreeltaan näytti... Eikö olekin hauskanen tuo tehosteraita? Olen edelleen pelkkiä sydämiä kun näen sen! Ja  seinissä on tosiaan sekä mattaa että kiiltävää laattaa sekaisin! (huomatkaa kaikki tuo ryönä tuossa lattialla...)


Kattohan näyttää siis edelleen tuollaiselta tuiki turvalliselta! Käytimme tuota seinästä sojottavaa johdonpätkää pyyhekoukkuna, heh heh!


Tuossa hahmottuu ehkä hieman se, että eteinen on mukavan avara nykyjään ja kylpyhuoneesta näkyy suoraan keittiöön ja saliinkin saakka.


Kylpyhuone on sen vuoksi suihkuseinää vaille valmis, koska suihkuseinä sanoi "poks" kun Erno sitä oli seinälle nostamassa! Sain tällaisen kuvaviestin sinne meidän Ahvenanmaan-reissullemme ja homma on siis edelleen fiksaamatta, hups...


Mitä sille sitten kävi? Siinä on ollut varmaan joku jännitys, sillä se poksahti aivan äkkiarvaamatta vaikkei se koskenut mihinkään ja kuten kuvasta näkyy, aivan tuhannen päreiksi! Kiva kiva...


Suihkukaappikin on lavuaareineen jo paikoillaan ja pesutorni on käytössä, wuhuu! Kuivausrumpu, I love you! Tällaisessa lämmittämättömässä talossa ei kuivu näillä syksyn kosteilla keleillä MIKÄÄN!


Sitten on päästy myös tällaisiin hommiin miehen kanssa yhdessä! Eli siis minäkin olen saanut tehdä jotain! Tai no, en sentään tätä vaihetta vielä...


Tällä kertaa kylppäriremontin yhteydessä sain haluamani seinävessan! Olisin halunnut sellaisen jo edelliseen asuntoon, mutta mies ei siihen suostunut sillä hän oli kuullut niistä "jotain" huonoa. Nyt kun hintakin oli kohdillaan niin sain tahtoni läpi!


Sitten niihin yhteishommiin, nimittäin laatoitukseen! En todellakaan tiennyt ettei laatoittaminen mitään rakettitiedettä olekaan ja täydellistä puuhaa kunnon perfektionistille joten kysyin saisinko auttaa seuraavassa laatoitusprojektissa, ja sainhan minä! Valvominen yötä myöten on syvältä, mutta kahdestaan ei lainkaan niin paha! Mestari hommissa:


Huomatkaa keskittynyt ilme! Kuvassa myös pipipussi, sillä onnistuin jotenkin tunaroimaan sormeeni melkoisen mustelman kynnen alle...


Siinä se on!! Olen erittäin tyytyväinen tähän yhteistyömme hedelmään!


Sitten se malja, itse murheen kryyni...MUR! Pytyksi valitsimme IDO seven D -mallin jossa ei ole mitään vaikeita kolosia mitä puhdistaa vaan se on ihanan linjakas ja yksinkertainen. Kyllä -sillä on todellakin väliä!


Näin sitä pyttyä asennetaan! Ystävämme Martta-täti: luimme kerrankin ohjeet kannesta kanteen, mutta ei siltikään mennyt kuin Strömsössä!


 Mitä sitten kävi? No, pyttyhän ei kestänyt painoa sitten lainkaan: pelkästään käsillä painamalla sain pytyn kotelosta napsautettua alarivistä yhden laatan halki! Saattoi olla hieman pettynyt meininki joskus yöllä kahden aikaan... Miten asia sitten ratkesi? Laitoimme laattapaketin pytyn alle ja siinä se on edelleenkin! Pitänee siis laittaa lisää tukirakenteita kotelon alaosaan, mutta sitä varten joudumme purkamaan kotelosta laatoitusta ja tekemään sen uudelleen, joten se nyt odotelkoot sen aikaa kunnes olemme tehneet prioriteettilistalla korkeampaa sijaa pitävät hommat ensin.

EDIT: kommentointiasetuksissa on ollut jotain häikkää: huikatkaa ihmeessä jotain, jotta tiedän onko kommentointimahdollisuus nyt avoin kaikille!

kokonaiskuvaa salista ja se uusi järjestys!

tiistai 7. lokakuuta 2014

No, pitihän sitä salia ruveta sitten samantein edellisten kuvien jälkeen mielessään järjestämään uuteen uskoon ja lauantaina sitten ryhdyin tuumasta toimeen miehen ollessa parturissa: onneksi sohvan jaloissa on huopatassut joten se liukuu lattialla mukavasti! Sohvan käänsin ikkunoiden alle ja siten sain oudon sävyisiä pattereita piiloon. Sohva oli ensin rajaamassa salia kahtia, muttatykästyin tähän järjestykseen kyllä välittömästi! Hain vintiltä toisen annon pandora -maton ja laitoin sen toisen maton "jatkeeksi", mutta harmikseni matot ovat hieman eri sävyisiä ja jopa hieman eri kokoisiakin! Perfektionistiä ärsyttää...  Tämä uusi järjestys toimii mielestäni erittäin hyvin: lapsilla on enemmän leikkimistilaa, kun tulee vieraita (sitten kun pidämme tupaantuliaiset!) osa voi istua ruokapöydän äärellä ja osa rennosti sohvilla ja sekä sohvalta, että ruokapöydästä näkee pönttöuunin mukavasti! Onneksi sähköjä ei vielä ole vedetty valaisimille, sillä tuo maskros olisi ollut nyt väärässä paikassa! Heh, ja siis tuo kristallikruunu ei edelleenkään ole jäämässä leijumaan tuohon tyhjän päälle... Tuo kultakehyksinen peili on myös vähän jäänyt tuohon lattialle tönöttämään lastenvaatekutsujen jälkimainingeissa, ja pohdinkin, että pitäisikö se laittaa tuohon tiiliseinälle ruokapöytää vastapäätä? Mielipiteitä? Tuossa lattialla se on muuten kiva, mutta kun ei siitä voi edes peilailla kun se on kuitenkin sen verran matala...

Pitemmittä puheitta kuviin ja selityksiin niiden ohessa:

Puolapuut!<3 Sieltä ylhäältä mies sai napattua hyviä kuvia kokonaisuudesta! ...Ja tästä hahmottuu hyvin se, että tilaa tosiaan piisaa!


Tässä kokeilua salamalla... Ruokapöydän äärestä on tuoleja lainattu molempien tietokonepöytien äärelle, siksi niitä on noin vähän!


"Ihanasti" erotto tuo ikean toimistotuolin alunen tässä kuvassa joka on siis meidän sormiruokailijaneidin sotkujen varalta lattiassa: vähemmän koloja joita hinkata puhtaaksi ruuasta! Myös stokken table top ja kosteuspyyhelaatikko ovat aina asemissa!


Rumat (ehkä sen vuoksi jopa ihan coolit?), mutta käytännölliset loisteputkivalaisimet!


Tuo fatboyn valaisin on tuolla nyt van läntättynä, mutta mietin jos sen laittaisi tuonne puolapuiden toiselle puolelle nurkkaan tai sitten tuonne ikkunoiden alle johonkin kohtaan...?


Kuvassa vilahtaa meidän nuorempi kusluikku, jolla merkkailuvyö päällä. Koirat rakkaat kävivät puolentoista viikon aikana marinoimassa valkoisen ektorpin kolmesti niin nyt on pieni kurinpalautus päällänsä...


Minä RAKASTAN tuota syksyistä maisemaa joka näkyy ikkunoista!!!


Tämän uudelleenjärjestelyni jälkeen sain tuon ihanan keinutuolinkin mahtumaan saliin! Löysin sen tori.fi:stä silloin heti kaupanteon jälkeen ja se on siitä saakka odottanut omaa paikkaansa, ja nyt sllä on täydellinen paikka melkein pönttöuunia vastapäätä! Pinnakeinutuoli olisi ollut mahtava, mutta toisaalta perinteinen on aina perinteinen...


Näyttääkö sali kokonaisuudessaan sellaiselta jollaiseksi olette sen kuvitelleet? Tuliko yllätyksiä?

miltä sali näyttää tällä hetkellä?

perjantai 3. lokakuuta 2014

Napsin tänään siivouksen jälkeen vähän kuvia tuosta salin toisesta puolikkaasta kun kerrankin oli romut siivottu ja lapset eivät vielä olleet ehtineet sotkea pahemmin:

Että tuo kupruileva pinkopahvi ottaa aivoon näissä kuvissa! Edes puuttuvat listat ei harmita yhtä paljon! Kuvassa esiintyy myös nuorempi neiti 8,5kk!


Keksin laittaa lasten kirjat vanhaan leipälaatikkoon joka on toimittanut astioiden kuivatuskorin virkaa käsitiskin aikaan. Muut lelukorit ostin Iittala outletista melkein kaksi vuotta sitten alennuksista: ovat verso designin tuotteita Iittalalle ja ihanat, perinteisen tyyliset pärekorit!


Tuo maskros -valaisin on edelleen vaan roikkumassa valmiissa koukussa, eli paikka siirtyy vielä keskemmälle jossain vaiheessa...


Lasten päiväunikävelyn jälkeen oli ihana tunnelma iltapäiväauringossa ja HILJAISUUDESSA napsia kuvia...

Sohvapöydästä en ole tainnutkaan mainita täällä: se on meidän vanhasta asunnostamme tullut ruokapöytä ilman jatkopalaa ja jalat katkaistuina! Mies keksi, että voisimme käyttää vanhaa pöytää ja katkaista siitä vain jalat ja siitä tuli aivan mahtava! Se on täydellisen kokoinen sohvaan nähden ja rakastan kulahtanutta pöytää yli kaiken: se on isoisoäitini vanha pöytä ja tunnearvon lisäksi se on kaunis kaikkine kulumineen!


Sohvan takana näkyy tuo vanha Husqvarnan ompelukonepöytä joka toimittaa työpöydän virkaa: sen päällä komeilee Kartellin Take ja Turun sunnuntaimaalareiden roskalavalta bongattu teos: ihan mahtava työ: värit ovat kerrassaan loistavat!


Tuolina olen käyttänyt ruokapöydän pinnatuolia, mutta hakusessa olisi jokin pehmoisempi tuoli, mutta metsästys ei ole vielä tuottanut tulosta.


Näkymiä ikkunasta pellolle päin: salin ikkunoista on kyllä miellyttävät näkymät, sillä ikkunoita ei ole lainkaan etupihan ja tien puoleisella seinällä!


Tietenkin heti näiden kuvien ottamisen jälkeen illalla rupesin miettimään, että meillähän on yksi keinutuoli jonka piti tulla saliin ja että mihinkä se sitten laitetaan ja järjestys jo muuttui...

Miltä näyttää?


lastenhuoneiden tapiseeraamista!

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Jeejee, lastenhuoneet saivat uudet tapetit viime viikolla! Seinäthän on maalattu joskus Ahvenanmaan-reissun aikana, joten jo oli aikakin! Suunnitelmissa oli siis tapetoida vain yksi seinä jollakin kuviotapetilla ja maalata loput lasikuitutapetilla tapetoidut seinät. Mies maalasi tosiaan seiniä sillä aikaa kun olimme Ahvenanmaalla tyttöjen kanssa ja siinä(kin) tuli hieman mutkia matkaan...

Tapetit alkoivat nuoremman neidin huoneesta kupruilla melkoisesti maalatessa ja mies päätyi repimään seinät ihan paljaiksi tapeteista! Sama efekti toistui hieman lievempänä vanhemman tytön huoneessa, mutta kun tapetin antoi olla paikallaan, se suoristui takaisin kuivatessaan! Muistan vanhempieni puhuneen vastaavasta tapauksesta joskus kun he ovat tapetoineet (ja he ovat tapetoineet paljon!), mutta hyvät ne seinät ovat paljaanakin!

Vanhempani tulivat viikko sitten touhuamaan tänne: ostimme tapettiliiman ja tapetit ja he sitten laittoivat ne paikoilleen. Tapetiksi valitsimme Sanduddin muumitapetit; vanhemmalle harmaan ja nuoremmalle keltaisen värisenä! K-raudalla oli juuri sattumalta facebook-mainos tapettialennuksesta sillä hetkellä kun aloin asiaa miettimään ja pitihän se käydä sitten hyödyntämässä: liikkeestä sai 40 prosenttia alennusta kaikista tapeteista! Luulin ensin, että alennus koski vain hyllyssä olevia rullia, mutta sitten selvisi, että alennuksen sai myös tilaustuotteista. Ihastuimme jo Kokkolan asuntomessuilla vuonna 2011 muumitapettiin ja nyt kun sitä alennuksella sai niin se oli varma valinta! Väri piti vain miettiä, sillä sitä löytyy niin monessa värissä: päädyin harmaaseen ja keltaiseen sen vuoksi, että esim. keltainen ja beige olisivat olleet liian samanlaisia samoin kuin harmaa ja beigekin. Keltainen ja harmaa olivat siis erilaisimmat sävyt (vaaleanpunainen ei tullut kyseeseen, sillä sävy oli liian possunpunainen) jottei tulisi sellaista vaikutelmaa, että molemmat huoneet on tapetoitu samalla tapetilla.


Alkuun revimme yhden kerroksen tapettia alta pois, jotta saimme hyvän, huokoisen pinnan seinästä esiin johon liima ottaa hyvin kiinni ja ei muuta kuin liimaa seinään ja vuodat perään! Seinät oli helppo tapetoida, sillä seinissä ei pistorasian lisäksi ole juuri mitään varottavaa. Seinät tietenkin ovat aavistuksen vinot, joten leikattavaa yläreunoissakin oli. Tapettia ei myöskään tarvinnut kohdistaa, joten sikälikin helppo homma! Lattioille emme siis ole tehneet vielä(kään) mitään, mutta ne odottakoot vielä: nyt kun huoneet on tapetoitu, ne näyttävät taas huomattavasti paremmilta! Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen; huoneista tuli jopa suuremman näköiset kuin ne ovatkaan!

Homma näytti kyllä amatööri silmiin niiiiin helpolta!


Tuossa näkyy se ihana sulkavalaisin!


 Valmis tulos näyttää tältä:

Tämä vanhemman tytön huone laitettiin ensin ja sittemmin selvisi, että olisi pitänyt vaan laittaa tapettia reilusti yli yläreunasta ja leikata, sillä nyt yläreuna irvistää hieman kun seinä on vino...

Tässä isommassa makuuhuoneessa on ihana, rustiikkinen ruskea lautalattia!


Nuoremman neidin huoneessa sen sijaan on tuo tuollainen sinertävän-vihertävä lattia, mikä sekin on hieno, mutta siinä on vanha ehkä takan eduspellin paikka, jossa ei ole maalia lainkaan... Molemmat lattiat kokevat varmasti vielä maalaushommia... Huoneissa ei siis ole tehty juuri mitään: tavaroita on vain laitettu sinne, eikä lipastot edes sisällä lasten tavaroita, mutta jotain järjestystä oli saatava kun meinasi hermo mennä kun kaikki huonekalut olivat vain hujan hajan! Johdotkin kivasti levällään lattialla...



Kuvissa tapetit näyttävät tummemmilta kuin oikeasti: alkaa valon määrä jo vaikuttamaan kuviin!

Tuli tuossa muuten päiväkävelyllä mieleeni, että mistä te haluaisitte oikein lukea? Kertokaa!

Latest Instagrams

© oma koti kultainen. Design by Fearne.