joulun odotusta Paavolassa

torstai 26. marraskuuta 2015

Apua! Olen virallisesti aivan jouluhullu, mutta nyt nämä viikot vain vierivät ja meidän perheen jouluilu on vielä aivan vaiheessa; edes jouluvaloja ei ole vielä asennettu! Ensi viikolla on itsenäisyyspäivä jo ja itsenäisyyspäivän juhlavastaanotto, joten pitänee pistää töpinäksi ja kaivella punainen mattokin vintiltä!

Vähän sentään meilläkin tapahtunut joulua ajatellen: tein pienen jouluasetelman vanhaan Riihimäen lasipurkkiin kun löysin stockmannilta niin herttaisen metsäkauriin, että se suorastaan vain hyppäsi matkaani... Purkkiin sitten ostin vain valkaistua suolaa, Erno nappasi pihalta kuusenoksan ja laitoin vielä kaveriksi partyliten lumihiutalesomisteen. Tuli tosi kiva mielestäni!


Ruokapöydälle laitoin sitten loput kolme lumihiutalesomistetta ystävän antamaan punaiseen retrovaakaan. Yksinkertainen ja ihana!!


Myös ikeasta ostettu pahvitähti on päässyt jo ikkunaa koristamaan ja pari muutakin valosarjaa saliin...  Lasten kanssa on kerhossa askarreltu kahdesti tällä viikolla adventtikynttilöitä ja ne pääsi myös ikkunaan. Nyt kyllä pitäisi kaivaa joulupallot jo vintiltä esille ja laittaa joulumusiikit soimaan ja keittää riisipuuroa!! Piparkakkuja ollaankin jo leivottu kahteen otteeseen: piparkakkutalo on työn alla, mutta pienen pieni kaavoitusvirhe vaan sattui ja koko homma meni vähän plörinäksi... Uusi yritys siis vaan, kun lapset niin kovin odottavat jo piparkakkutaloa!


Otin muutaman tunnelmakuvan salista muutenkin, sillä olen näköjään aika tarkalleen vuosi sitten ottanut vastaavanlaisia! Ihanat hämärtyvät iltapäivät (toki se lumi olisi saanut jäädä!) ja ihanaa poltella kynttilöitä ja tunnelmoida!


Ison kaapin päälle laitoin vanhoihin piirakkavuokiin led-pilarikynttilät tunnelmaa luomaan.



Ikkunasta näkyykin näköjään meidän lintujenruokintapaikkamme: ostimme täksi talveksi toisen ruokintamökin, sillä viime talvena mökkiä sai olla harvase päivä täyttämässä, kun oravat käyvät myös sulassa sovussa lintujen kanssa aterialla.



 Rokokoo-sohvan ylle peilin päälle siirsin pitsikorista pallovalosarjan, joka tuo ihanaa, lämmintä valoa!


Joko siellä aletaan olla joulutunnelmissa?

4 kommenttia

  1. Aah, ihanan näköstä! 😍 Nyt täytyy iteki pistää töpinäksi!

    VastaaPoista
  2. Kaunis on tuo lasipurkki sisältöineen, ja tuo ikean tähti, talousvaaka on minulla sininen samanlainen. Meille riittää jouluksi sähkökynttilät ja muut pikkuvalot sisälle ja parvekkeelle.Niin ja se teidän viime jouluna ostama iso pun. kynttilä pitää polttaa tänä jouluna, äkkiä se vuosi meni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä haluun aika PALJON koristeita! sali on niin isokin, että koristeita pitää olla reilusti, että saadaan edes vähän joulun tuntua!:)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Latest Instagrams

© oma koti kultainen. Design by Fearne.