Juhannusherkkuja!

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Poiketaanpas nyt vähän rakennusteemasta ruokapuolelle! Olemme hyvän ruuan ystäviä ja mielestämme juhlapyhiin kuuluu ehdottomasti sen älyttömän alkoholilla läträämisen sijaan maistuva ruoka ja mahdollisesti ruokaviini tai -olut.

Juhannuksena valmistimme jo klassikoksi kaveriporukassamme muodostunutta black angus -karjan sisäfileetä ja vaatimattomasti kuvaillen MAAILMAN PARASTA KASTIKETTA! Lisukkeeksi valmistimme kesäisen salaatin ja uudet perunat muodossa patatas bravas. Söin tuossa taannoin di Trevissä annoksen patatas bravas -perunoilla ja ne olivat herrrrkullisia!

No, mitä siihen kastikkeeseen sitten oikein tulee? Seuraavanlaisella reseptillä olemme valmistaneet tätä maagista kastiketta (reseptin olen bongannut olutoppaan foorumilta):

"pannulle kunnon tujaus worcestershire-kastiketta, vettä hiukan ja 1/3 pala kanaliemikuutiota. annetaan kiehua kokoon 1/3 verran ja sitten purkki kermaa perään ja viherpippureita"

Antakaa sen worcestershiren kiehua ihan siirappimaiseksi ennen kuin lisäätte kermaa; muuten kastike jää liian kitkerän makuiseksi! Kokeilkaa tuota: se on pala taivasta!! Pahoittelut kököstä puhelinkuvasta: en vaan malttanut enää hakea järkkäriä!


Jälkiruokaa emme kerta kaikkiaan jaksaneet, mutta lauantaina sitten teimme perus marjarahkaa. Suunnittelimme tekevämme suklaafondatia, mutta se vaihtoehto ei oikein viehättänyt noissa raksaolosuhteissa. Lauantain ruuaksi teimme lohinyyttejä joihin tuli lohipalan päälle sitruunapippuria, suolaa, yrtti- ja raputuorejuustoa ja sipulinvarsia. Lisukkeena toimi jälleen kesäinen salaatti ja uudet perunat. Annoksesta ei ole todellakaan kuvaa, sillä lattianrepimisurakan jälkeen nälkä kurni jo vatsaa niin, että kaikki olivat jo ronkkineet nyyttinsä auki kun muistin kuvanoton. 

Sunnuntaina saimme lisää vieraita ja valmistimme Liedon lihakaupan kasslereita grillissä. Voin todella suositella kyseisen puodin yrttimarinoituja kasslereita: ne ovat niin mureita, että jopa lapsemme rakastaa niitä! Kyseisellä marinadilla marinoituja kasslereita on kaupalla yleensä loppuviikosta. Ensimmäistä kertaa vuosiin sitä ei ollut saatavilla juhannuksena (marinadissa on sitruunaa joka mureuttaa lihan niin mureaksi, että se saattaa revetä kiireessä nostaessa), joten otimme valkosipulimarinoituja pihvejä. Lisukkeeksi teimme jälleen salaatin ja patatas bravas, sekä uuden sadon porkkanoita napakaksi keitettynä ja voissa paistettuna. 

Jälkiruokana söimme sunnuntaina kerrosherkkua: domino-keksejä murskattuna, sitruunarahka-kermavaahtoa ja mansikoita kerroksittain jälkiruokakulhoon rakennettuna. Yksinkertaista, helppoa ja hyvää! Siitä ei seuraavanlaista kuvaa parempaa kuvaa ole. Kuvassa näkyy paremmin oikeastaan Fatboy -valaisimemme, jonka voitin Divaani-lehden arvonnasta...


Nyt hyviä kastikevinkkejä jakoon! Voiko joku väittää tekevänsä tuota herkkukastiketta parempaa soossia pihville?

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Latest Instagrams

© oma koti kultainen. Design by Fearne.