mietteitä viikon varrelta

Olen tässä mietiskellyt yhtä sun toista viikon ratoksi samalla kun olen hoitanut niitä tavanomaisia kotihommia, eli siivoillut, laittanut pyykkejä kaappeihin ja järjestellyt kesävaatteet säilytettäviin ja kirpputorille vietäviin.

Yhtäkkiä havahduin ystävälle viestitellessäni, että nykyään osaan elellä aika lailla vailla huolta huomisesta. Tämä päivä on minulle merkityksellinen ja kaikki hoituu aikanaan. Isäni käytyä Rehappi-nimisessä päihdehoitolaitoksessa Minnesota-mallin hoito-ohjelman omaan alkoholismiinsa, kävin itsekin alkoholistien läheisille suunnatun läheishoitojakson. Nyt, vuosi hoidon jälkeen oivalsin miten hoitojakso onkaan vaikuttanut minuun! Mahtava fiilis, kun ei tarvitse stressata mitä ihmeellisimmistä asioista päätä puhki ja ei tarvitse kuunnella humalaisia jorinoita jollei halua. Laitoin ystävälle siis viestiä siis, että löysin kirpputorilta lapsille talvikengät. "Ei tarvi niitäkään enää stressata." Silloin tajusin, että enhän minä edes ole stressannut! En todellakaan ota mitään paineita moisista asioista. Edes tulevaisuus ja rahan riittäminen hoitovapaalla ei huoleta minua. Kaikki järjestyy! Mahtavaa!

Sitten ihan näitä arkisia mietteitä: miten tuota pyykkiä ja järjestämistä riittää aina vaan? Viikonlopun jäljiltä maanantai on aina yksi sekasorto meidän kotonamme. Esikoinen halusi onneksi maanantaina pitää kotipäivän kerhoilun sijaan kun heillä oli pikkusiskon kanssa niin hyvä leikki aamulla kesken ja minähän käytin tilaisuuden hyväkseni ja hoidin viikonlopun kaaosta pikkuisen nukkuessa päiväunia.

Miten jotkut asiat vain jäävät roikkumaan kuukaudesta toiseen? Meillä on ollut eteisessä ja makuuhuoneen rekillä käytössä HAY:n mustat ohuemmat ja paksummat henkarit ja niitä on rekin poistamisen jälkeen eksynyt vaatekaappiin sisälle ja ulkovaaterekillä on ollut sekalaisia henkareita mustien ollessa vaatekaapissa. Nyt otin kaikki mustat henkarit vaatekaapista ja otin ne keittiön rekille käyttöön ja vaihdoin vaatekaappiin puiset henkarit. Pieni homma, mutta se on vain odotuttanut itseään.

Vaiheessa olevia juttuja on myös vaatekaapin sisuksen järjestely; kannakkeita ei löytynyt kodin1 alesta, joten ne pitäisi hakea k-raudasta tai vastaavasta niin saisi kegät sun muut telineisiin ja hyllyille. Tällä hetkellä kaappi on kaameassa kunnossa ja tavaraa täysi, makuuhuoneen uusi puusohva on täynnä juurikin niitä lajittelemiani lastenvaatteita ja listaa voisi jatkaa loputtomasti!

Matot pitäisi varmaan myös laittaa takaisin lattioihin jo vähitellen kun otimme ne pois kesäksi kun hiekkaa tuli jaloissa niin paljon sisälle. Nyt vauva kaipaisi varmaan jo vapaampaa kulkupaikkaa ja lattia on pelkiltään melko kylmä. Siivous alle ja matot lattiaan siis! Ehkä jo huomenna saisi homman järjestykseen, sillä tänään menemme esikoisen synnärikaverin, hänen tärkeän Alexinsa luo kylään. On niin liikuttavaa miten voi joku ystävä olla niin rakas! Myyllä on paljon hyviä ja rakkaita ystäviä, mutta Alexin kanssa he ovat hengitelleet samaa ilmaa jo heti synnytäänkin, joten ehkä siinä on joku taika kun he aina toisiaan ikävöivät?

Meillä on keskiviikkona edessä Myyn 4-vuotiskuvaus ja Aliisan puolivuotiskuvaus ja olen aivan varma etten keksi lapsille mitään kivaa päällepantavaa ulkokuvia varten! Päätimme ensimmäistä kertaa otattaa ulkokuvia myös, sillä olemme aina ennen olleet studiossa. Saas nähdä millaista matskua Mikko saa tällä kertaa aikaan tästä meidän aineksesta!

Tässä se meidän iso pieni neljävuotias kaksi vuotta sitten pahvimajansa ulkopuolella rakkaan serkkutytön kanssa! Tämä ihana ja rakas nelivuotiaamme on niin raastanut tämän äidin hermoja kuluneella viikolla etten ole yksinkertaisesti jaksanut mitään sen väännön lisäksi! Hetki sitten tuntui, että kaksivuotiaalla on kyllä maailman rankinta tässä elämässä, mutta nyt se on kyllä vaihtunut täysin; kaksivuotiaamme on kuin pieni enkeli ja nelivuotias on kuin riivattu! Huh! Kyllä se mamin sylikin onneksi kelpaa ja hän sitten kertoo mikä harmittaa kun on saanut raivonsa raivottua... Ystäväni lastentarhanopettaja juuri päivittelikin, että aikamoisen älykästä sananvaihtoa neljävuotiaalta kun hän minulle kettuilee minkä kerkeää. Pitäisi vaan muistaa pysyä rauhallisena itse, mutta kyllä sitä vain sortuu lapsellisuuksiin välillä itsekin. Pidempää pinnaa ensi viikkoon siis ja rauhaa arkeen!