Tämän keittiön valitsimme ja välitilan laatoista asiaa!

tiistai 2. syyskuuta 2014

No, kumman me sitten valitsimme?



Kyllä me siihen KVIK:iin päädyimme, sillä heidän ovimallinsa vaan miellytti enemmän. À la Carte -keittiön kaapit olisivat olleet maalatut ja lakatut ja kotimaiset vs. KVIK:n pinnoitetut ulkomaiset, mutta À la Carten vedinura ei vaan tuntunut hyvältä käteen... Hinnanerokaan ei kuitenkaan ollut tuhansia euroja vaan satoja (À la Carten eduksi) niin päätimme vain ottaa sen mikä silmää miellyttää. À la Cartelta olisi tosiaan saanut saman keittiön hieman edullisemmin ja hintaan kuului enemmän elementtejä ja kaapistot olisi saanut koottuna (!) mutta ei voi mitään...

Eli KVIK:n Mano meille nyt sitten tulee noin viikon kuluttua! Hanat koko taloon otamme Orakselta/Gustafsbergiltä; mies ei taivu niihin ikean tai keittiöfirmojen omiin, sillä niihin ei saa tarvittaessa varaosia. Oras on vielä kotimainenkin! Niistä lisää kunhan saamme päätettyä mitkä ostamme!

Keittiön työtason kanssa on pientä empimistä havaittavissa; emme ottaneet tasoa KVIK:ltä, sillä se oli melko hurjan hintainen, vaan ajattelimme ostaa massiivitammisen tason esim. Bauhausista josta sen saa murto-osalla KVIK:n hinnasta, mutta olen nyt kuitenkin miettinyt, että olisiko valkoinen laminaattitaso tyylikkäämpi, sillä lattian väri on hieman hankala? Mitä olette mieltä? Tässä vielä kuvaa lattian väristä (iiiihana puhelinkuva, mutta puhelin toistaa värin parhaiten!):


Väri on niin vaikea saada tallennettua kuvaan! Se on kuitenkin selvästi vihertävä, eikä harmaa.


En malta odottaa, että pääsen ehkä jo tässä jonkin ajan (kuukauden?) kuluttua tekemään ruokaa UUNISSA ja PESEMÄÄN KÄDET! Pienet on ilot!

Siitä välitilan laatoituksesta sitten! Kävimme turkulaisessa keramiikkapaja Terraviivassa (http://www.terraviiva.fi/fi/index.html) katselemassa laattoja ja tiedustelin, josko heiltä olisi mahdollista saada välitilaan laattoja, joissa olisi painettuna erilaisia meidän vakioreseptejämme, ja sehän onnistui mainiosti! Alun perin suunnittelimme tilaan 10x10 -laattaa, mutta totesimme lopulta, ettei sen kokoiseen laattaan mahdu tekstiä lainkaan riittävästi, ja päädyimme melkoisen ysäriin 15x15 -kokoon. Laatoista tulee siis valkoisia perus kiiltäviä laattoja meidän lemppariresepteillä! Se on vielä suunnitteluasteella, että tuleeko valkoisen laatan kaveriksi jonkin muun väristä yksiväristä laattaa... Idean tähän sain meillä jo kauan palvelleista Iittalan jääkaappimagneeteista joissa on reseptejä: olemme käyttäneet niitä PALJON, mutta emme halua jääkaapin oveen lainkaan magneetteja sillä ne raapivat rosterin pintaa ja idea niissä on niin loistava, että sitä piti vähän uudelleenjalostaa! Olen itse aivan innoissani laatoista enkä malta odottaa, että saan ne käsiini!

Millaisia välitilan materiaaleja nykyään käytetään? En ole yhtään kartalla tämän hetken trendeistä: onko se lasinen välitila edelleen pop?

Pahoittelut lyhyestä kirjoituksesta: evakkoretki vol.2 alkaa huomenna ja pakatakin täytyy...

1 kommentti

Kiitos kommentistasi!

Latest Instagrams

© oma koti kultainen. Design by Fearne.