keittiön välitilan laatoitus!

tiistai 9. joulukuuta 2014

Keittiön välitilan laatoitus tehtiin jälleen yhdessä: Erno sekoitti kuran ja minä suunnittelin laattojen järjestyksen ja asettelin laatat paikoilleen. Miten laatoituksen sitten suunnittelin? Löysin tosiaan tuolta kivikoulun pannuhuoneesta paketillisen pukkilan kivan väristä harmahtavaa 15x15 -laattaa ja kysyin omistajalta josko voisin saada sen jollei sille ole muuta käyttöä kuin ovenpidikkeenä jona se silloin toimi. Sain laatat ja mietin, että jos samaa laattaa saisi vielä lisää niin voisimme laittaa sitä ja tehosteeksi reseptilaatat sitten siihen. Kävin pukkilassa kyselemässä laattojen perään ja kuulemma kyseinen väri on lopetettu (kuten vähän osasin odottaakin) ja ihan vastaavaa ei ollut saatavilla. Otin sitten muutaman värimallin mukaani ja tulin kotiin. Kävin siis siellä perjantaipäivänä haaveissani päästä laatoittamaan ennen lauantaita kun tuli vieraita, mutta vaikka sopivaa laattaa olisikin löytynyt heti, ei sitä kuitenkaan olisi saanut heti mukaan, vaan heillä on kaikkiin laattoihin päivän toimitusaika varastolta. 

Yllättäen juuri ne sävyt mallilaatoista joita olin ajatellut paremmiksi vaihtoehdoiksi olivatkin todellisuudessa huonoimmat vaihtoehdot ja ensin huonoksi ajattelemani kerman sävy olikin paras sävy! Kännykällä napsin pari kuvaa joissa sävyt toistuu mielestäni parhaiten. Alaoikealla reseptilaatta ja päällä sitä kivikoulusta löydettyä laattaa. Vaikka minulla oli mallilaatta mukana mennessäni pukkilaan, tuo harmaa ja beige sävy näyttivät parhaimmilta heidän valaistuksessaan. Kotona asettelin ne tuohon lattialle ensin ja olin edelleen tuon beigen kannalla, mutta kokeiltiin laattoja vielä riviin keittiön tason päälle ja vasta siinä huomasimme miten paljon sävy muuttuu siinä valkoisen läheisyydessä! Kerman sävy oli ehdoton valinta tässä vaiheessa! Oli muuten pukkilan sisustussuunnittelija kauhuissaan kun pystyin vain muuttamaan suunnitelmaa lennosta kun samansävyistä laattaa ei löytynytkään jota olin hakemassa...!



"Mestari" työssään. Taas jälleen näitä hämärämössökuvia, mutta minkäs teet kun me aina teemme hommia ilta- ja yöaikaan! Voin muuten kertoa miten raivostuttavaa tuollainen laatoitushomma, jossa on mukana käsityönä valmistettuja laattoja on kaltaiselleni perfektionistille! Alotitin asettelun millin tarkkaan ja täydellisesti, mutta heti kun laitoin ensimmäisen reseptilaatan niin homma alkoikin mennä epätäydelliseksi: käsin tehdyissä laatoissa oli pahimmillaan yli puolen sentin kokoero tehdasvalmisteisiin, joten pientä sumplimista sai harrastaa, että seinästä tuli siedettävän näköinen...


Homma oli myös niin hidasta, että kura tietenkin ehti kuivua jo välillä ja sen sai kuoria pois seinästä ja laittaa uutta...


Tässä lieden takaosa: pohjaksi kipsilevyä ja laatat aseteltuna valmiiksi jotta homma hiukan nopeutuisi. Kolme eri väristä laattaa ei ole siis missään loogisessa järjestyksessä vaan suunnittelin ne epäjärjestykseen! Pitkän tason puolella koitin hieman asetella reseptilaattoja sen mukaan kun tiesin mihin kohtaan tasolle tulee jotain tavaraa jottei reseptit peity.


Paikoitellen sauma tuli niin pieneksi reseptilaattojen kohdilla, että saumanauhan sijasta tungin vain suojauspahvia taiteltuna laattojen väliin! Pieni rakonen siihen kuitenkin oli saatava, jotta saumaus onnistuu.


Liedessä on tuollainen koroke takareunassa ja pohdimme, että laitammeko sen yläreunasta vasta kokonaista laattaa ja tason ylle vajaata vai miten, mutta pädyimme laittamaan kokonaista laattaa tason ylle niin vältyimme enimmiltä leikkaamisiltakin.


Sauma-aineen väriksi valikoitui helposti sitten valkoinen, jotta se sitten sitoo tuon laatoituksen keittiön kaapistoihin. Valkoista sauma-ainetta olikin vielä mukavasti sopivan verran jäljellä eteisen projektista, joten tuli sekin sitten hyötykäyttöön! Tässä kuvaa valmiista laatoituksesta ja minun lemppariasetelmastani: vanha vaaka paikalliselta kirpputorilta 18 euroa (!!), riihimäen lasipurkissa tiskiharja, happy Joe -pullossa neitien pastillit ja ihana, tyylikäs musta5101 -tiskiaine joka tuoksuu ihanalle mustikalle! Iskin silmäni tuohon mahtavaan retrohelmeen kerran Sunsoppi-kirpputorilla ja tiedustelin sen hintaa. Omistaja lupasi pohtia sen hintaa ja palaisin asiaan myöhemmin. Yllätys oli melkoinen kun saimme kuulla, että hinta on vaivaiset 18 euroa! Vaaka on kuin uusi, joten ilomielin pulitimme siitä sen 18 euroa ja nappasimme ihanuuden alkuperäislaatikossa matkaamme! Vaaka ei sovi väreiltään yhtään keittiöömme, mutta ehkä se on juuri epätäydellisyydessään täydellinen meille ja sopii meidän tyyliimme?


Miltä laatoitus näyttää? Seuraavaksi tulossa tänään nappaamiani kuvia keittiöstä kokonaisuutena! Stay tuned!














2 kommenttia

  1. Laatoitus onnistunut upeasti! Ja mun mielestä toi keittiövaaka on piste iin päälle :)

    VastaaPoista
  2. hehe, joo! jos voi jostain esineestä olla niin huumassa ni tuosta vaa'asta olen!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Latest Instagrams

© oma koti kultainen. Design by Fearne.