Me siis tyttöjen kanssa lähdimme taas evakkoretkelle Ahvenanmaalle heti joulunpyhien jälkeen sunnuntaina ja olimme reissussa taas pari päivää ystäväni luona: hyvin me mahduimme kaikki yksiöön ja nuorempi neiti sai jopa oman nukkumarauhan keittiöstä, sillä saimme sinne juuri ja juuri mahdutettua matkasängyn! Kyllä homma melkoista säätämistä oli kahden lapsen kanssa tuollaisissa olosuhteissa eikä varmasti meistä kukaan nukkunut hääppöisesti, mutta mukavaa oli kyllä kaikenkaikkiaan! Pienempi neiti otti vähän nokkiinsa kun ei saanutkaan nukkua reissussa puoleenpäivään ja väsyneellä äidillä oli neidin raivon hetkinä vähän huumori hukassa, mutta kunnialla selvittiin: onneksi ystäväni matkusti kanssamme molempiin suuntiin niin sain jopa jotain syötyä laivalla vaikka ruokailua säesti väsymyshuutokonsertti ja kanssaruokailijat katsoivat paheksuvasti.
Reissun aikana Erno oli maanantaina ja tiistaina töissä, mutta pääsi onneksi hieman aiemmin kotiin jo niin sai hyvän aikaa touhuta kotosalla. Käskin hänen myös nukkua riittävästi, mutta lieneekö se toteutunut ollenkaan...? Sunnuntaina oli makuuhuone jo tyhjennetty ja lattia hiottu ja maalattu ensimmäiseen kertaan ja maanantaina lattiat saivat päälleen jo toisen maalikerroksen! Tiistaina illalla kun saavuimme satamasta, tavarat olivat jo paikoillaan ja ovelle tulvahti vastamaalatun lattian tuoksu: ihan parasta!! Keskiviikon kauppareissulla oli tietenkin pakko jo heti käydä ikeassa ostamassa yhdet taulun kehykset, jotta sain PopÅ:sta ostamaani julisteeseen kehykset ja taulun seinään!
Tästä se homma lähti siis käyntiin:
Nyt varmaan ymmärrätte miksi halusimme maalata lattian? Ei mikään upein tuollaisena, kun lattia on kahden värinen ja raakalautapaikkojakin löytyy...
Vaihtelun vuoksi vähän eri näköistä takapuolta hommissa kun serkkuni tuli Ernoa jelppimään!
Pikkuneidin huoneessa oli siis myös tuollainen takaneduspellin näköinen paikka, että liekö siinä ollut tulisija joskus vanhan huonejaon aikana? Lattiassa oli myös toinen paikkakohta ja lattia oli todella kulunut ja karhea.
Lattia hiottiin ensin käsin kuten salin lattiakin ja sen jälkeen tietysti huolellisesti imuroitiin ja pyyhittiin että maalausjäljestä tuli mahdollisimman siisti.
Maalaus aloitettiin tytön huoneesta ja sieltä sitten lähdettiin etenemään...
Jo yhden maalikerroksen jälkeen näkee hyvin miten suuren muutoksen vaalea lattia tekee verrattuna vanhaan!
Makuuhuoneesta maalaus aloitettiin sitten tuolta pikkuneidin huoneen puoleiselta reunalta ja sen jälkeen jatkettiin toiselle puolikkaalle ja käytävään...
Tästä kuvasta näkyy hyvin sen, miten ohut tuo yksi kerros on: saliinhan maalasimme lopulta kolme kerrosta kun maali irtoili kahden kerroksen jälkeen.
Melkoinen muutos!
...Mutta kyllä toinen kerros maalia tekee paljon!
Maalauksen jälkeen rakosen päälle laitettiin patteri lämmittämään jotta maali kuivuisi paremmin, sillä makuuhuone on niin lähellä eteistä ja vetäviä ovia että se on ehdottomasti kostein tila...
Tämä oli ensimmäinen asia jonka näin tultuani reissulta kotiin ja olin yhtenä sydämenä tämän nähdessäni!!
Olkoonkin, että huone näytti ennenkin isolta, mutta nyt tilan tuntua tuli todella paljon lisää!!
Parempi näin, eikö? Varsinkin jos näitä kuvia katselee... (en osaa tehdä linkkiä, pahoittelut!) http://paavolankoulu.blogspot.fi/2014/06/tassa-on-pitanyt-kiiretta.html
Seuraavaksi esittelen huoneen kalustettuna!
Jos lattia on huonossa kunnossa niin eikö olisi järkevää avata ja pistää lisää eristettä. Laittia tosiaan näyttää hyvä kuntoiselta varsinkin nyt kun se on maalattu. Huonetta kalustettuna odottaen.
VastaaPoistaSuunnittelimme katsovamme talon lämmönpitävyyttä tämän talven yli ja eristämme lattiaa sitten alakautta kesämmällä!:)
PoistaEnpä ollut hoksannut kuinka tumma se makuuhuoneen lattia olikaan! Valaistuneemmalta näyttää nyt sekä iso makuuhuone, että pikkusen makkari :) Ja näyttää ne tapetitkin tulevan paremmin esiin kun kontrastina on vaalea lattia. Odotan kanssa kuvia kalustettuna ;)
VastaaPoistaNyt juuri Erno kantaa lisäkalustetta sisään...:P
VastaaPoista