tunnelmia salista muutaman viikon takaa ja ulkokuva!

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Meillä oli tässä taannoin eräs kuvausprojekti täällä kotona ja napsimme samalla itsekin vähän kuvia kun tavarat olivat paikoillaan ja koti siivottu ja viimeistelty. Kuvausproggiksesta lisäinfoa kunhan voimme siitä enemmän julkistaa! 

Missä meillä siis mennään remontin suhteen? Ilmanvaihto kylpyhuoneeseen ja saunaan uupuu vielä sekä luonnollisesti kylpyhuoneen ja saunan katto. Myös itse sauna on tekemättä. Kun kylpyhuoneen oven jättää kiinni niin muutoin voisimme ylpeänä todeta kodin olevan valmis! Julkisivutyö on EDELLEEN kesken myös, mutta maalausprojekti odottaalämpimämpiä kelejä ja urakan tekijää tekemään homman loppuun. Olen kyllä  todella tyytyväinen aikaansaannoksiimme: yhdeksän kuukauden aikana olemme tehneet ihan järjettömän työn taloa kunnostaessa, joista kaksi kuukautta olemme olleet ilman juoksevaa vettä ja muitakin mukavuuksia, samalla olemme hoitaneet lapset ja koirat ja olemme kuitenkin pystyneet tarjoamaan joka päivä kotitekoisen ruuan ja puhtaat vaatteet. Iso kiitos ystävillemme avusta jota olemme taipaleen aikana saaneet: emme olisi ikinä tässä tilanteessa ilman teitä!<3

Nyt on kuitenkin aika levähtää, ja minulla onkin nyt jonkin verran kuvia jemmassa tulevia postauksia varten, joten blogi ei tule hiljenemään! Nyt nautimme ajasta perheenä, toistemme kainaloista takkatulen loimussa ja pihahommat alkavat kunhan ilmat tästä vielä lämpenevät!

Joku kommentoija kaipaili ulkokuvia: tällaisen otoksen löysin arkistojen kätköistä parin kuukauden takaa. Kuvassa näkyy hyvin tuo rujo julkisivu, joka on edelleen työn alla... Kuvan oikealla puolella on myyjän rakentama autokatos sekä punainen piharakennus, jossa on ollut ennen vanhaan huussit ja hirsirunkoinen sauna. Meillä on piharakennuksessa säilytystilaa sovitun verran ja lopun rakennuksen säilytystilat jaetaan pihan muiden asukkaiden kesken. Kuva on otettu suuremman puukoulun edustalta ja vasemmalla puolella on sitten vielä kivinen koulurakennus. Meidän pihamme käsittää suuren nurmikentän talon oikealta puolelta sekä reippaasti tilaa takaa. Täytyykin napsia kuvia pihalta kun kelit anatavat myöden!



Kuvauksiin sitten: tämä mami laittoi pöydän koreaksi ja ei kun kuvia räpsimään! Vanhempi neiti sai toimia mannekiinina herkkujen äärellä ja siihen ei tarvinnut neitiä paljoa houkutella!


Pöydässä tarjoiltiin porkkanakakkua ja cocktailpaloja!


Kuvausilma oli mitä täydellisin: ihana lämmin auringonpaiste!



Runosmäen koulun huutokaupan löydöt löysivät paikkansa salin lelukaapin päältä!


Pikku neitikin pääsi esittelemään taitojaan ja hän sai tottakai esiintyä myös osassa kuvia! Nyt mamin vauva onkin jo oppinut kävelemään omatoimisesti ja horjuva meno on melkoista! Kuvan taustalla näkyvät kukat pienissä maljakoissa ja pitsiliina eivät todellakaan saaneet olla paikoillaan kuin juuri sen hetken kun kuvia napsittiin -siitä neiti piti kyllä huolen! Kuvassa olevat pienet maljakot ovat ex tempore -löytö kodin ykkösestä: mielettömän kivat, modernit purkit mattavalkoista keramiikkaa ja niitä voi sitten myös pitää tuikkukuppeina syksyllä ja talvella!


Onko jotain postaustoiveita? Koitan toteutella niitä jaksamisen ja aikataulujen mukaan! Mukavaa pääsiäisviikon jatkoa!

sohvapöydän edelleenjalostusta!

torstai 26. maaliskuuta 2015

Nyt on isoisoäidin vanhalle pöydälle taas tapahtunut kummia: rakas pököpäämme prinsessa 2,5 vee nappasi sitten pöydän kannesta repsottavan viilun irti 25 cm:n matkalta, ja pöytä oli melko härskin näköinen, joten jotain oli tehtävä. Aina kun joku tuli käymään, asettelimme vaan viilunpätkän paikoilleen kuitenkaan liimaamatta sitä ja niinhän sen kanssa sitten kävi, että kun silmä vältti niin neiti leikkikin, että viilu oli hänen suksensa ja se oli sitten sillä selvä peli... Note to self: jos joku asia vaatii liimaamista, tee se heti, koska myöhemmin se ei luultavasti enää onnistu!

Pari viikkoa sitten sain sitten yhtäkkiä ahaa-elämyksen jutellessani Grey White Heart -blogin Jennan kanssa ja keksin, että mehän voisimme maalata pöydästä pelkän kannen valkoiseksi! Vanha pöytä pysyisi jotenkin vielä vanhan ajan hengessä, mutta mitään uudelleenviilutusta ei tarvitsisi ryhtyä teettämään. ...Ja ei kun tuumasta toimeen: ensin viilusta jäänyt kolo tasoitettiin pariin otteeseen ja kantta hiottiin hieman, jotta maali tarttuu kunnolla kiinni. Lakan epätasaisuuksia ei ollut tarkoituskaan saada hiottua tasaiseksi, vaan ikä saa pöydässä näkyä. Sitten vain pensseli kouraan ja maalaamaan! Kuvat jälleen kerran kamalan hämäriä kun näitä hommia tehdään aina lasten nukkumaanmenon jälkeen jostain kumman syystä...


Ensimmäisen maalikerroksen jälkeen tulos oli todella läpikuultava, joten maalasimme suosiolla useamman kerroksen. Tässä kuvassa kuvan etuosassa yksi kerros maalia ja maalaan toista kerrosta.


Vielä toisenkin kerroksen jälkeen maalista kuulsi läpi vanha lakka kellertävinä jälkinä, joten ei muuta kuin kolmatta kerrosta kehiin! Kolmannen kerroksen jälkeen alkoi tulos jo miellyttämään silmää!


Maalina käytimme edellisistä tuunauksistani jäänyttä kiiltävää valkoista kalustemaalia ja se tuokin mielestäni hauskan kontrastin muuten vanhaan pöytään. Hiukan kannesta kuultaa vieläkin lakkaa läpi epätasaisissa kohdissa, mutta minä en mitään niin täydellisyyttä vaadikaan tässä tapauksessa kun kyseessä on kuitenkin pöytävanhus eikä uusi tuote.


Tässä vielä lopuksi fiiliskuvaa parin viikon takaa ihanalta lauantaipäivältä jolloin aurinko paistoi kauniisti ja koti oli kauneimmillaan! Sohvapöytä sai päälleen uudet annon pikkumaljakot neilikoiden kera ja laventelin suloisessa pitsiruukussa! Löysin tuossa taannoin myös isoäitini nypläämiä pitsiliinoja ja olen nyt lisännyt niitä pöydille: huikeaa taitoa tuollainen on kyllä vaatinut ja nyt liinoja osaa aivan eri tavalla arvostaa kuin silloin joskus teininä kun olen liinat saanut.



Ah, aurinko tule takaisin!!


Viime viikon iltapuhteet: kakkuja!

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Viime viikon illat ja viikonloppu täyttyi herkuista, kun sain tehdä ensin lauantaille pienen miehenalun ensimmäisiin juhliin kakut ja sunnuntaina juhlittiin kaverin baby showereita ja tein myös sinne vuorostaan vaaleanpunaisen tyttömäisen kakun!

Tein koristeita jo pisin viikkoa jottei loppuviikon urakka paisuisi liian suureksi. Santtu-pojan perheessä on myös ihana lyhytkarvainen mäyräkoira Masa, joten tein yllätyksenä kakkuun pienen miniatyyri-Masan myös!


Toiveena oli nimipalikat ja tennarit ja tähtiä, väreinä turkoosi ja ruskea. Turkoosi näyttää ihan vaaleansiniseltä tässä kylläkin... Tähtimuottia minulla ei entuudestaan ollutkaan, joten lähdin konfettiin ostoksille ja eiköhän ne pienemmät tähtimuotit olleetkin loppu, joten ostin sitten jonkun keksimuottisetin joista pienintä ja toiseksi pienintä muottia käytin kakkuihin sitten. Kakkuihin toivottiin täytteeksi kinuskia ja vadelmaa. Kakku oli ilmeisen hyvin maistunut ainakin siitä päätellen miten vähän sitä oli jäänyt!


Sunnuntaina aamulla juhlittiin kaverin baby showereita ja lupauduin tekemään sinne kakun. Päätin nyt siis harjoitella pursottamista jälleen kun ei ollut tilauskakusta kyse. Ihan 100% tyytyväinen en ole vieläkään, mutta kyllä se siitä! Koristeluun halusin tehdä viirinauhan jonka inspiraation bongasin jostain blogista ja tietysti niitä ihania pikkuisia vauvanvaatteita. Tarkoitukseni oli laittaa pikkuiset vaatteet tuohon nauhalle ikään kuin ne olisivat pyykkinarulla kuivumassa, mutta mitoitukset menivät hieman metsään kun koristeet eivät sitten mahtuneetkaan nauhalle. Ihan kiva tuli kyllä noinkin!


Ihanan tyttömäiset ruusupursotukset, vaaleanpunaista eri sävyissä... Onnea tulevaan koitokseen siis vielä Juli!


Kunhan täällä joskus heräillään tästä viikkoja kestäneestä koomasta jonka aiheuttaa yksinkertaisesti liian vähä uni, lupaan vilautella vähän kokonaiskuvaa taas vaikka salista!

pikkuvessa DONE!

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Nyt se sitten on tapahtunut, nimittäin pikkuvessa  on kokonaan valmis! Pytyn kanssa tuli tosiaan ongelmia, mutta nyt nekin ongelmat ovat takanapäin ja vessa on vihdoin valmis! Kyllä sitä tuohon työmäärään nähden kauan tehtiinkin, mutta sanoisin, että siitä tuli kyllä jopa kivempi kuin olisin osannut ajatellakaan!

Nappasin vessasta pari kuvaa nopeasti, joissa näkyy nyt koko komeus! Tila on hankalan mallinen, sillä koko vessaa ei mitenkään saa kuvaan altaan, allaskaapin ja peilin jäädessä syvennykseen, mutta parissa kuvassa näkyykin sitten hyvin tuo pikku koppero!

Tuossa siis näkyy tuo uusi lamppuviritelmäni: lampunvarjostimen kehikko löytyi huonekalutori Hassiselta kahdella vaivaisella eurolla ja siihen ostin turkoosin lamppujohdon kaveriksi clasulta: edullinen ja huippukiva! Myös salin pöydällä majailleet stockmannin lasipurkit saivat muuttaa vessaan, sillä ne vain kuuluvat sinne muotoilunsa puolesta: toinen purkki sisältää varavessapaperirullan ja toisessa on suklaata! Poljinroskis on ostos sieltä huutokaupasta ja maksoi huimat 5 euroa! PiP studion käsipyyhkeet ostin sokokselta -20% alesta.


Tuo ihana, täydellinen peili tuli lainaan kaveriltani (siltä samalta jolta olemme ottaneet sijoitukseen sen makuuhuoneen ihanan lipaston!) ja se  sopii tilaan ihan täydellisesti ja istuu tyyliin kuin nakutettu!


Meillä on ollut melkoinen tuo viimeinen viikko tässä remppaprojektin parissa kun lauantaina vähän kuvailtiin kotia, joten nyt on takki melko tyhjä. Pidemmittä puheitta; hyvää yötä ja kuulemisiin!

lusikoista pyyhekoukuiksi!

tiistai 10. maaliskuuta 2015

VIHDOIN on selvinnyt meidän kylpyhuoneen ja pikkuvessan pyyhekoukkuongelma, kiitos erään kaverin, joka vinkkasi facebookissa, että naulakot voisi tehdä itse vanhoista hopealusikoista!

Homma ei ollut aivan yksinkertainen; vanhoja hopealusikoita oli yllättävän hankalaa löytää, sillä korujentekijät vievät kaikki parhaat ja edullisimmat päältä ja huuto.netissäkin lusikat myydän useasti yksitellen. Sain sitten kuitenkin kuningasidean ja laitoin ostoilmoituksen facebookin maalaisromanttiselle kirpputorille, ja sieltä sitten lusikat sainkin ostettua varsin kohtuulliseen hintaan! Myyjällä oli sekä hopeisia- että alpakkalusikoita ja päätin ostaa ne kaikki: halusin kuitenkin hopeiset lusikat käyttöön kahvipöytään, joten alpakkalusikat päätyivät sitten tähän projektiin! Mietin muutenkin, että hopeisia koukkuja voi olla ankeaa puhdistella kun tummuvat, mutta alpakkalusikoiden annan olla...

Tällainen kavalkadi lusikoita sitten saapui, itse asiassa jo viikkoja sitten:


Pidän itse eniten ruusuaiheisista lusikoista, mutta harmikseni niitä en löytäny riittävästi omiin tarkoitusperiini, joten piti taipua ja kelpuuttaa muitakin. Naulakoiden tekeminenhän on teoriassa melkoisen helppoa hommaa: takoo lusikat, ruuvaa kiinni ja taivuttaa sitten jotain sopivan kaarevaa esinettä vasten!

Takominen ei kuitenkaan ollut ihan niin iisiä kuin olisi kuvitellut ja lusikoista jäi hieman kuperia; lusikoita olisi pitänyt kenties ensin kuitenkin vähän lämmittää?

Nämä naulakot siis päätyivät meille pikkuvessaan ja kylpyhuoneeseen: kylpyhuoneeseen tarvitaan vielä yksi vahva magneetti jonka liimaan lusikkanaulakkoon, jotta naulakon saa kiinni kuivausrummun sivuseinään. Mistähän saisi jonkin riittävän vahvan magneetin?

Tämän näköisiä naulakoita meille sitten tuli lopulta:



Tältä tuossa pikkuvessassa nyt sitten näyttää! Käsipyyhkeet ovat Pip Studion, joten ne sopivat loistavasti saman merkin tapettiin!


Valokuvakehykset ovat löytö kodin1:n alennuksista: ne ovat valurautaa ja aivan ihanat! Miinuksena mainittakoon, että niissä oli ainoastaan jalka, että ne saa pöydälle, mutta revin jalan irti ja ripustimme kehykset tuollaisella kuppikakkunauhalla!


Nauhakiinnitys sopii hyvin tähän överiin meininkiin mitä vessa on pullollaan!


AH! Olen tyytyväinen! Oletteko te?




mitä on tapahtunut vessassa?

perjantai 6. maaliskuuta 2015

No niin! Nyt kurkataan tuohon edelleen keskeneräiseen pikkuvessaan! Meillä siis sairasteltu ihan riittämiin, lapset jälleen flunssassa ja Ernolla töitä riittää ja lapset valvottaa; siinä pääsyyt pieneen blogihiljaisuuteen. Kyllä tästä vielä noustaan!

Jo ennen tapetointia Erno rakensi seinävessalle aivan mahtavan kotelon ! Kotelo on viimeisimmän kuvan jälkeen saanut vielä kiiltävää maalia pintaan ja kannen ja eheän sivuseinän. Se on kyllä huikea!

Mitäs siellä vessassa nyt sitten on sen jälkeen tapahtunut? No, se tapetti: tapetiksi valikoitui (tietenkin) se överimpi versio, ja myös omaksi yllätyksekseni mintunvihreänä! Vanhempani kävivät täällä taas jelppimässä tapetoinnin kanssa, ja ne muutamat vuodat saimmekin seinälle suht näppärästi!  En halunnut tapettia jokaiselle seinälle ettei pieni koppi näyttäisi niin pieneltä, joten päädyimme tapetoimaan vain takaseinän. Kun takaseinä oli tapetoitu, totesin tapettia jääneen yllinkyllin yli, joten laitoimme yhden vuodan vielä lavuaarin, allaskaapin ja peilin taakse jäävälle seinälle. Tapetti sopii tulevan peilin tyyliin mainiosti, joten se korostaa ihanaa överiä meininkiä jonka olen vessaan halunnut. Luulimme ensin, että takaseinään menisi vajaa kolme vuotaa tapettia, mutta kun emme viitsineet ryhtyä vuotaa siivuttamaan kapean suikaleen vuoksi, keksin, että laittaisimme koristelistat ikään kuin kehystämään kaunista tapettia! Näin säätyimme todella pikkutarkalta hommalta ja säästimme tapettia!

Tässä tapettivuodat lattialla ennen kiinnitystä: tuo Runosmäen koulun huutokaupasta ostamani metrin pituinen viivain oli oiva apu viivoja piirtäessä!


Huhheijaa: en edes ole muistanut, että enhän minä ole edes muistanut kuvailla tapettia päivänvalossa! tässä nyt kuitenkin pari räpsyä vaiheesta jossa koristelistat olivat jo paikoillaan, kotelo oli saanut jo uuden maalin pintaansa ja jalkalistoja ollaan laittamassa paikoilleen!


Kuvat ovat melko hämäriä, sillä vessassa oli seinään kiinnitettävä lamppu ja se piti tietenkin poistaa tapetin tieltä, ja sitten kun sen olisi saanut takaisin paikoilleen, Erno oli onnistunut rikkomaan sen lasisen kuvun... Lamppu oli ihana retroaarre ja sen rikkoutuminen harmitti minua todella, kunnes huonekalutori hassinen pelasti minut pinteestä! Siitä lisää myöhemmin!


Tässä näkyy tuo tapettisuikale tuolla kaapin takana! Mielestäni sopii hyvin tämä, että koko koppero ei ole tapetoitu, sillä nyt seinille voi laittaa hyvin juttuja jotka erottuvat vaalealta seinältä eivätkä huku tapetin kuvioihin!


Tapettia kehystämään laitettiin tosiaan kattolistaa, joka maalattiin ensin spraymaalilla kirkkaan valkoiseksi: se korostaa kyllä kauniisti tapettia!


Vessa olikin jo itse asiassa tässä vaiheessa, kunnes tuli "ongelma" ja vedet tulvivat kaikki tuohon lautalattialle... Joku putkenpätkä oli sahattu liian lyhyeksi ja nyt sitten odottelemme samanmoista, mutta pidmpää saapuvaksi jotta saisimme vessan käyttöön! Vedet on siis kytketty, mutta pytty irrallaan tällä hetkellä... Miten nämä wc-pyttyjen asennukset eivät mene ihan putkeen meillä?? Nyt sentään pytty oli tukevasti kiinni ja sen päällä pystyi istumaan, mutta muuten ei sitten mennytkään niin kivasti... Nooooh, hyvää jaksaa odottaa!


Onko ihan överi? Siskoni olikin jossain kuullut, että kyllähän pikkuvessan voi sisustaa ihan överiksi, sillä ei siellä kukaan vietä niin paljoa aikaa! Totta joka sana!!

eteisen uudet paperipussit!

maanantai 2. maaliskuuta 2015

No niin, nyt minäkin olen sitten hurahtanut sisustuksessa niihin paperipusseihin! Ihastuin tuossa kesällä grey white heart -blogin Jennan luona tuohon ilmeisesti jo ah-niin-nähtyyn mercin paperipussiin, mutta en sitten ole sitä kuitenkaan kotiuttanut, sillä en ole edes tiennyt mistä sellaisia saisi... Kuulin kuitenkin samaiselta Jennalta vinkin, että etsyssä olisi muitakin kivoja pusseja, kuten tellkiddon lapsekkaat paperipussit, jotka olisivat mainioita lastenhuoneisiin! Me emme kuitenkaan ole lastenhuoneisiin tarvinneet säilytyselementtejä, vaan harmaita hiuksia on aiheuttanut eteisen sisustaminen ja siellä pidettävien tavaroiden säilytyspaikkojen keksiminen, joten lähdin sitten etsyyn paperipussinmetsästykseen! Haku tuotti tulosta, ja löysinkin useamman yrityksen, joka tekee paperipusseihin kuvioita käsin! Jos teillä on pusseja hakusessa, voin linkata tähän ne yritykset, jotka minä löysin: pack and things , tellkiddo , prettytidysydney , SpudyAndCo , Thatway

Mistä minä sitten tilasin? (tai no, ihan oikeasti kaverini tilasi, kun teimme kimppatilauksen)

Tilasin omaksi yllätyksekseni Thatwayltä ihan musta-valkoiset graafiset pussit! Mietin ensin jotain leikkisiä, ehkä jopa värikkäitä pusseja, mutta järkeilin kuitenkin niin, että musta-valkoiset sopisivat kuitenkin paremmin musta-valkoiseen lattiaan. ...ja ne ovat kyllä aivan nappiostos!

Laitoin pussien lisäksi eteiseen yhden valkoisista pinnatuoleista, sillä se tuo eteiseen vähän kodikkuutta! Eteinen on ollut todella haastava tila sisustaa, sillä siinä ei ole mitään yhtenäisiä seiniä mihin laittaa säiltysratkaisuja ja eteinen on ollutkin vain läpimenopaikkana tähän saakka.

Eteiseen muutti tuossa jokunen viikko sitten myös puinen rikkakihveli ja -harja -setti! Ostin sen kodin1:stä ykkösasiakkaan -40% etukupongilla eikä sille siten jäänyt paljoakaan hintaa. Eteiseen kulkeutuu yllättävän paljon hiekkaa ja muuta roskaa ja koska eteinen toimii myös läpikulkupaikkana, pitää lattia pysyä suht puhtaana ettei hiekat ja muut roskat kulkeudu muihin tiloihin. Aina (lue: KOSKAAN!) en jaksa imuria raahata eteiseen vain hiekan imurointia varten, joten rikkalapio on ollut meillä kovassa käytössä! Alunperin olin ostamassa Onnioon -rikkalapiosettiä, mutta päädyin kuitenkin tähän puiseen sen laadukkaan materiaalin ja kivojen värien puolesta! Tähän asti meillä on ollut raksakäytössäkin ollut jostain meille päätynyt kulahtanut oranssa setti.


Tuo ovien välinen hirsiseinänpätkä tuo oman haasteensa eteisen sistustamiseen, mutta se on onneksi kuitenkin sen verran leveä, että siihen mahtuu ne kenkälaatikot. Laatikot ovatkin tällä hetkellä maalauksessa, siksi puuttuvat kuvista! Nuo ovet ovat siis ovet kellariin ja vinttiin. Vintinoveen olen suunnitellut juttuja jo; ne päätynevät siihen ihan tuotapikaa!


Eivätkö olekin hauskaset? Minä tykkää todella! Muuta järkevää ratkaisua en ole keksinyt, ja pussit ovat helposti liikuteltavia kauniin ulkonäkönsä lisäksi!

Latest Instagrams

© oma koti kultainen. Design by Fearne.