Kuteena käytin jotain lankamaailmasta ostettua valmiiksi kerittyä kudetta ja vyyhtinä ostettua kudetta. En siis aluksi muistanut mitä kudetta se vanha oli ja ostin vyyhtinä seuraavan satsin ja ei olisi kannattanut, sillä vyyhdissä oleva kude oli ihan älyttömän epätasalaatuista! Virkkasin koukulla 10, mutta vyyhtikude oli paikoitellen niin ohutta, että sitä olisi voinut virkata vaikka 5-koukulla! Katkoin kuteen varmaan 20 kertaa aina ohuesta kohtaa ja heitin liian ohuen pätkän pois ettei matosta tulisi paikoitellen ihan onnettoman näköistä, ja ostin sitten loppumattoon taas sitä valmiiksi kerittyä kudetta. Se oli muistaakseni ollut ihan hyvää ja vaikka lankamaailman myyjä sanoi, että sekin voi olla epätasalaatuista niin se minulla oli taas hyvää! Paikoitellen ohuempaa ja paksumpaa, mutta koko ajan 10-koukulla virkattavaa! Kuteita oli siis mattoa varten ostettu kolmesti, joten matossa on sitten kolmea eri sävyäkin. Ajattelin alkuun, että valkaisen maton, jotta siitö tulisi yhtenäisen värinen, mutta on se ihan hauska tuollaisena kirjavanakin joten annoin nyt toistaiseksi olla...
Tuleeko jollekin yllätyksenä, että ei tämäkään mennyt ihan virheettä?? Muutama kohta tuli kämmättyä ja pahin niistä on tuo kerrosten aloituskohta, sillä unohdin lisätä siihen pylväitä kierroksen lopussa kun sen aika tuli! Ihmettelin, että miksei siihen tule lisää pylväitä, mutta en sitten laiskana jaksanut ikinä lukea ohjeita sieltä kerroksen loppupäästä ja kun ne pylväät olisi pitänyt loppukierroksella lisätä niin jäi lisäämättä... Koitin paikkailla tilannetta lopussa kun huomasin sen, mutta ei tuosta mikään tyylihuippu tullut! Ensi kerralla paremmin sitten! Katsotaan koska jaksan tehdä seuraavan: on melko raskasta pyöritellä tuollaista 110cm halkaisijaltaan olevaa mattoa käsissä!
Tässä näkyy tuota sävyeroa hyvin... Mielestäni kuitenkin ihan veikeä!
Kuvailin mattoa ja kylpyhuonetta (siitä lisää seuraavaksi) kun lapset kerrankin nukkuivat sikeästi pihalla vaikka pihalla rakennetaan autokatosta kaikessa rauhassa ja nautiskelin allaolevasta... Kyhäsin eilen pikaisesti omenasose-karpalojuustokakun for nothing ja se maistui kyllä ihan rauhassa syötynä melko hyvältä!
Te muut mattojen virkkaajat: mitä kudetta olette käyttäneet? Mikä kude olisi tasalaatuista ja pehmeää?
Ihanahan tuo matto on! Olen nähnyt melkoisia viritelmiä ekoiksi matoiksi ja tuota ei voi sanoa viritelmäksi! ;) Mä olen käyttänyt Jättirätin trikookudetta, joka sekin on ollut aikamoisen epätasalaatuista. Mutta ihan parasta on ontelokude. Se on helpompi virkata ja lopputulos on kauniimpi ja tasaisempi.
VastaaPoistaontelokuteet on sit taas vähän ohuita mun makuun, ja ainakin se eko ontelokude on jotenkin kovaa kun ei ole trikoota... onko trikoista onteloakin olemassa?
PoistaMun mielestä toi väri on tosi nätti! Luulin et oot ihan tarkotuksella tehny eri värisistä kuteista :D Ja samaa sanon myös, en oo noin hienoa ite virkattua mattoa nähnyt! Oot kyl niin taitava :)
VastaaPoista