yöpöytäviritys!

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Hmm... Mistähän tämäkin visio sai alkunsa...? Taisi olla kesän Tampereen-reissulta kun bongasin ferm livingin metallikorin johon oli mahdollista hankkia puinen taso päälle, että se toimittaisi myös pöydän virkaa. Tykästyin ideaan, mutta korin muoto ei oikein ole omaan makuuni, sillä pidän enemmän pyöreistä muodoista ja sellainen puun sävy ei miellyttänyt joka fermin pöydissä on...

Tämän tyyppisiä koreja on näkynyt paljon monilla merkeillä ja mm. prismassa on myös SOK:n oman House-merkin vastaavia huomattavasti edullisemmin! Jätin asian hautumaan Tampereen-reissun jälkeen ja pidin mielessäni nämä fermit kuitenkin... (ferm -kuvat heidän omilta sivuiltaan)


Vaikka en ehkä yleisesti ottaen koe olevani mitenkään sisustustrendien aallonharjalla, niin nämä kevyet pöydät yöpöydiksi ovat kyllä huiput! Tai no, en ainakaan tiedä sisustustrendeistä kovinkaan paljoa, sillä en juurikaan ehdi blogeja lueskelemaan.


No, millaisiin pöytiin meillä sitten päädyttiinkään? Kävin tuossa taannoin kodin1:ssä kun sieltä tuli taas ykkösasiakkaille -40% alekuponkeja ja iskin silmäni tähän luhdan orsi -koriin jossa oli sillä hetkellä esillä jotain nukenrattaita: (kuva: prisman verkkokauppa)


Valkoisessa korissa oli jonkun verran maali lähtenyt ja mustaakin oli vain yksi siinä missä niitä katsoin joten etsin myyjän käsiini. Ensimmäinen myyjä vakuutti koreja olevan reilusti vielä jossain, mutta tuloksettoman etsinnän jälkeen etsin seuraavan myyjän joka koneelta tarkistettuaan totesi ettei koreja tosiaan ole lainkaan kolmen esilläolevan lisäksi.

Päädyin sitten lopulta ottamaan eri väriset korit. Toinen valkoinen olisi ollut myös, mutta se oli jo sen verran kulunut etten viitsinyt sitä ottaa vaan ajattelin, että mustan varmaankin spraymaalaa valkoiseksi tarvittaessa helposti! Toiseen koriin sain käytettyä sitten sen -40% -alekupongin ja toisesta sain samanmoisen alen sen kulumisen vuoksi, eli ei huono diili!

Sitten vaan tarjottimia metsästämään! Kuulostaa helpolta, mutta korin "suuaukko" on sen verran suuri, että sopivan kokoisia tarjottimia tuntui olevan vähän nihkeästi markkinoilla. Yhden sopivan löysin lekmer-verkkokaupasta färg&formin valikoimista: (kuva: lekmer.fi)


Tarjotin on ihan perus vanerinen tarjotin joka on sellainen hieman kupera, eli varsinaisia reunoja ei ole. Tarjotin on tarkoittamaani käyttöön juuri passeli! Tarjottimet halusin valkoisina, sillä tummassa näkyy turhan helposti pölyt ja niitä tässä ehtii valitettavan paljon aina kertymään ennen kuin ehtii taas kunnolla siivoamaan.

Miltä ne pöydät sitten kokonaisuutena näyttävät? Tältä! 

Tuolla minun pöydälläni on Block-valaisin ja miehen puolella majailee tällä hetkellä tyttöjen hiuspantoja, tossuja yms... 


Tässä kuvassa näkyy myös huonekalutori Hassiselta ostamani ompelukonepöytä joka maksoi huimat 40€!


Ompelukonepöytä on juuri oivallinen tietokonepöydäksi: ei liian iso ettei siihen kerry liikaa tavaraa päälle!


...ja tässä näkyy tuo meidän oh-so-trendy EUR-lavasänky! Siitä tulossa myös juttua...


Miltä ne mielestänne näyttävät? Kuvien laatu on jälleen mitä on kun on tämä vallitseva pimeys...

tunnelmia salista!

tiistai 25. marraskuuta 2014

Taas pienen paussin jälkeen kokonaiskuvaa salista ja sen tunnelmasta nyt talven kynnyksellä... Kristallikruunut löytyvät nyt oikeilta paikoiltaan, viritimme valosarjan ikkunoihin ja lelukorit on kadotettu vanhan kaapin sisään... kuvat napsittiin edellisviikonlopun dinnerin yhteydessä kun kaikki tavarat olivat kerrankin paikoillaan ennen kuin vieraat tulivat!

Heh, tuo kello on vain unohtunut tuonne ikkunan väliin kun sen jossain vaiheessa sinne laitoimme... No, ei se siellä edelleenkään ketään haittaa joten olkoon siellä! Vain yksi pieni koiranen puuttuu kuvasta, muuten on kaikki pikkuiset kuvassa. Nuorempi neiti kovasti tekee seisomisharjoituksia tukia vasten ja kävelykin jo tukia pitkin sujuu, mutta irti ei uskalla päästää... Esikoisella oli tässä iässä jo ensi askeleetkin otettu ilman tukea, mutta nuorempi on hieman varovaisempi luonne.


Tuo valosarja on siis sellainen "hehkulamppu" -sarja, mutta sumeilla lampuilla, joten näyttää tuollaiselta jouluvalomaiselta! Ajattelin sen itse hieman eri tavalla tuohon, mutta mies laittoi sen noin ja siihen se sitten jäi: hyvä se on noinkin!


 Kuvissa on kyllä mukava tunnelma kun alkoi ilta hämärtyä ja voitte tähän sitten kuvitella hyvät tuoksut uunista ja liedeltä kun herkkuillallinen valmistui...


Kun laitettiin loisteputket päälle, tuli hieman enemmän valoa kuviin...


Tuolla näkyy tuo vanha kaappi joka siirrettiin makuuhuoneesta saliin, jotta saatiin lelukorit sinne sisään: on todella raivostuttavaa kun tuntui, että lelut olivat koko ajan lattialla vaikka ne olisivatkin olleet koreissa kun olivat silmissä kuitenkin kaikkine väreineen!


Olen miettinyt salin joulukoristeluja... Laittaisiko sitä tuonne ikkunoille roikkumaan lasisia joulupalloja vaiko laittaisi (teko-?)havuköynnöstä noihin verholistoihin? On vaikeaa edes miettiä mitään joulumeininkiä näin suureen tilaan kun edellisessä asunnossa pari tonttua riitti kun tilaa ei ollut millekään suuremmille virityksille...




On muuten hiukan jännän värinen tuo jyskin kaikenkirjava pikkumatto tuossa puukorin alla kaiken muun sisustuksen seassa... Pitänee kaivella mökin jemmoja josko sieltä löytyisi joku sopivamman värinen matto!


Näissä kuvissa ei tuo maskros ollut vielä asennettu, mutta nyt sekin on toimintakunnossa!


Nyt on myös vihdoin ne keittiön peitelistakasat pois tuolta salin lattialta, wohoo!


...ja sisustuselementtinä retro potta ja kasa johtoja... kröhöm. Ja yks virnuileva kaksivuotias!


Edelleen tuntuu ihan epätodelliselta, että me tosiaan asutaan omassa talossa jossa on sen verran tilaa, että joutuu jopa ottamaan jokusen askeleen, että pääsee huoneen toisesta päästä toiseen! Edellinen asunto oli niin pieni, että hyvä jos tuvan pöydän ympäri mahtui kulkemaan ja portaita oli sekä ylä-, että alakertaan, joten siihen verrattuna tämä on ihan yletöntä luksusta! Olen niin sanoinkuvaamattoman onnellinen tästä meidän talostamme, että meinaan pakahtua joka kerta kun istuskelen sohvan nurkassa ja vain olen ja nautin tunnelmasta! Kyllä se on huomattu nyt jo kaksi kertaa, että kun se sopiva asunto osuu kohdalle niin sen kyllä vain tietää! Hommaa tässä on ollut ja tulee vielä olemaan loputtomasti, mutta olen niin ylpeä siitä mitä olemme saaneet aikaan niin pienessä ajassa!

Keittiön "Vain elämää -lamput"

torstai 20. marraskuuta 2014

No niin! Tällaista pientä valaisinaskartelua on tullut tässä harrastettua...


Olen siis siitä asti ihaillut tämän tyyppisiä lamppuja kun ravintola Tintå avasi ovensa Turussa ja siellä on vamhoista pulloista tehtyjä lamppuja. Nyt tällä kaudella Vain elämää -televisiosarjassa oli lasitölkeistä tehtyjä lamppuja ja kun eteeni Heikinmarkkinoilla osui vanha Riihimäen lasin lasipurkki niin sen keksin: teen lasipurkeista keittiöön valaisimet! Keittiön lamput oli juuri agendalla ja pähkäilin mistä löytäisin sellaiset omannäköiset lamput ja olin jo päätymässä clasun lamppujohtoihin ja isoihin lamppuihin, mutta onneksi lasipurkki sattui eteeni! Ostin lasipurkin torilta 10 euron hintaan ja myhäilin tyytyväisenä! Ensin käytin lasipurkkia tiskiharjan säilytykseen, sillä en tehnyt mitään yhdellä vaivaisella purkilla ja aloin metsästämään lisää purkkeja torista ja huuto.netistä tuloksetta. Lopulta löysin yhden pienemmän torista ja menin hakemaan sen: tämä purkki toimittaa nyt tiskiharjanpidikkeen virkaa! Etsin purkkia aivan liian "kaukaa", sillä yht'äkkiä eräänä kauniina päivänä tajusin, että tuolta Pimeeltä Vintiltähän sellaisen purkin löydän: se on tässä Paattisilla ihan meidän lähellä ja sieltä löytää kyllä mitä vaan! Niinhän se sitten menikin! Ei tarvinnut kuin kysäistä että löytyykö sieltä Riihimäen ilvespurkkeja ja siellä minua odotti juuri oikean kokoinen purkki! Hinnankin sain neuvoteltua sopivaksi ja tehtiin kaupat.

Sitten vain kuppiterällä reiät purkkien kansiin ja lamput roikkumaan kattoon! Katossa ne ovat tovin roikkuneetkin kun meillä on nyt vanhemmalla neidillä vesirokkoa ja sähkömies ei ole sen vuoksi päässyt tulemaan ja viimeiset kerrat kun hän on täällä ollut, hän on tehnyt hieman tärkeämpiä hommia kuin keittiön lisävalaistus... Sähkömies katseli lamppuja tuossa viime kerralla ja totesi: "sullahan on oiva sirpalepommi tossa!" Hups! Kuulemma kanteen pitää laittaa reikiä vaikkei nykylamput niin kuumenekaan kuin hehkulamput. Pienikin lämpö haurastuttaa ajan saatossa lasia ja jonain kauniina päivänä lamppu sitten räjähtää. Eli lisäreikiä sitten vielä tehtiin!

Lamput ovat kyllä huisin kivat! Simppelit ja jotain vanhanaikaisuuttakin löytyy vanhojen purkkien muodossa! Mietin alunperin, että montako lamppua kattoon laittaisi ja mielessä kävi jopa laittaa viisi lamppua, mutta tuo kaksi tuntuu kyllä sopivalta! Ainahan sanotaan, että kaikkia somistusjuttuja pitäisi olla pariton määrä, että näyttää kivemmalta, mutta kaksi kappaletta lamppuja toimii tässä hyvin! Tällä hetkellä purkeissa on ihan lamputkin sisällä kyllä! Taustana paikattava keittiön seinä...



Pakko oli kesken kirjoittamisen vielä napsia kuvat lampuista valmiina! Meillä on purkkien sisällä jotkus LED-lamput joissa yläpuoli on valkoinen eli lamppu ei valaise kuin alaspäin. Oli pakko hetkeksi vaihtaa hehkulamput niihin, että sain muutaman kuvan napattua...





Salamalla otettu kuva, mutta siitä erottuu kivasi tuo lasin elävyys!


Tämä tässä on aivan epätavallinen näky kun tasolla ei ole mukin lisäksi mitään: haluankin, ettei tasolla ole turhaa romua, mutta kyllä siinä nyt jotain saa olla! Pitäneekin esitellä ihana kirpparilöytöni joka tuossa tasolla toimittaa tärkeää virkaa! Onko muilla vastaavia lamppuja?


Viikonlopun dinnerit!

tiistai 18. marraskuuta 2014

Tykkäämme järjestää illallisia kavereiden kesken, jolloin ei ole tarkoitus kilpailla siitä kuka juo eniten viiniä ja sammuu ensimmäisenä vaan nautiskella hyvästä ruuasta ja ruokaviinistä lasten ollessa mukana touhuissa. Emme ole enää vuosiin ja vuosiin kaivanneet mitään yökerhoelämää, joten tällaiset rauhaisat illanistumiset ovat enemmän olleet meidän juttuja. Ravintoloissakaan ei tee niin kovin mieli käydä ainakaan kovin usein, sillä loistavaa ruokaa tekee kotonakin: tuntuu, että sitä on asettanut ravintolaruualle niin korkeat vaatimukset nykyään, että sitä mielummin tekee ruokaa kotona, sillä hoitovapaalla ollessa taloustilanne on heikompi. Toki ravintoloissa voi aina jonkun pizzan ottaa (Tintån pizzat!), mutta tosiaan mielellään syödään kotona ja kutsutaan ihmisiä tänne nyt kun tilaa on sekä valmistaa, että syödä!


Lauantaina saimme vieraita jälleen ja muistin napsia muutaman kuvankin herkuttelun lomassa. Seuraksi saimme Pikku Murusia -blogin (pikkumurunen.blogspot.fi) Mariannan miehensä ja koiriensa kanssa (nuo koirat meidät yhdistääkin alunperin) ja työnjako oli selvä: vieraat toivat jälkkärin ja blogissakin näkyvää punajuurileipää tullessaan ja me puolestamme vastasimme alku- ja pääruuista.

Tässä tarjolla pimeää ja rakeista kuvamateriaalia illasta... Kattauksessa käytimme meidän rakkaita Iittalan kastehelmi-lautasia ja työnantajalta joululahjaksi saatuja villeroy&bochin aterimia. Kävin lauantaina Kodin1:ssä kaverin kanssa ja sieltä tarttui mukaan annon valkoiset pellavaiset lautasliinat. Viinilaseista pidän Iittalan Sentasta: kaverillani sattui olemaan niitä joskus kaupan ja ostin niitä häneltä ja olen laajentanut sarjaa sittemmin kuohuviinilaseihinkin. Kuvassa komeilee myös 2-vuotiaan kattaus: muumilautanen, muumikulho, muumilasi ja muumiaterimet! Peilistä kurkkaa illan isäntä!


Alkuruokasuunnitelmissa oli tehdä punajuurikeittoa, mutta viime hetkellä vaihdoin suunnitelmaa ja tein punajuuririsoton. Pikku kämmi piti siinäkin kuitenkin tehdä: en muistanut, että punajuuret piti keittää kasvisliemessä ja nakkasin ne jo suolattuun veteen kunnes muistin sen liemen. No, liemenvaihto sai sitten aikaan sen, että paras väri jäi siihen ensimmäiseen liemeen ja risotosta ei tullut niin kauniin väristä kuin oli tarkoitus. maku kuitenkin oli kohdillaan, joten ongelma oli vain esteettinen! Risoton kaverina oli sitä taivaallista punajuurileipää ( http://pikkumurunen.blogspot.fi/2014/11/punajuurileipa.html ) levitteen kanssa, ja sitä meni naposteluun vielä illan mittaan kun pelailimme scrabblea.


Pääruokana nautimme sitä parasta pihvikastiketta, josta juhannuspostauksessa kirjoitinkin, ja sen kanssa naudan sisäfileetä, palsternakkapyreetä ja uunipunajuuria. Vesi tulee kielelle pelkästä ajatuksestakin! Oli meinaan ihan hyvää... Ruokajuomana minulla tyylikkäästi kylmää colaa!


Jälkkärinä nautiskelimme kaneli-pannacottaa, luumu-appelsiinicoulis sekä appelsiinimehussa haudutettuja luumuja: kyllä maistui!! Kiitokset vaan vieraille tästä herkusta!


Vielä sitten vähän reilun kaupan luomu-konvehteja kyytipojaksi!


Kyllä tuollainen kunnon illallistaminen vaan on ihanaa: hyvää ruokaa, lapset nukkumaan ja mukavaa seurustelua vielä sen päälle! Haittaa ehkä vähän remppahommia kun pitelee illallisia harvase viikonloppu, mutta ehkä välillä saakin hieman relata?


vilaus keittiöstä!

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Hupsansaa! Olen aivan unohtanut laittaa kuvia tuosta meidän keittiötekeleestämme! Se ei ole edelleenkään valmis täysin, mutta löysin koneen uumenista muutaman kuvan kun työtaso ei ole aivan täynnä romua...

Otimme keittiön siis KVIK:ltä ja sieltä ostimme myös Siemensin integroitavan tiskarin. Tiskikoneista sattui olemaan juuri silloin viimeisiä päiviä jokin kesäkampanja käynnissä ja koneet sai -30% -hintaan (Siis mitääääää? Oliko se KESÄLLÄ kun tilasimme keittiön?? Time flies!). Voisin hieman kertoa tässä mietteitä asioinnista KVIK:llä ja keittiön kasaamisesta, sillä siinä kyökkiä kasatessa tuli muutamia ajatuksia mieleen liittyen kalusteiden kokoamiseen yleensäkin.

Kun siis silloin olimme katsomassa keittiöitä ja teimme suunnitelman meille sopivasta keittiöstä materiaaleineen, huomasin kodinkonekampanjan lisäksi voimassa olevan tarjouksen kylpyhuoneen kalusteista: pieni allas ja aluskaappi vain 99€! Kyselin, että onko jossain nähtävillä kyseistä settiä ja että olen kiinnostunut siitä. No, siinä kaikessa tuoksinassa (LUE: kaksivuotias uhmailijamme paiskoi metallisia Hello Kitty -kahviastioita pisin liikettä ja raivosi...) kaapin tsekkaus unohtui ja seuraavana päivänä kun menimme katsomaan laskelmia, setti oli jo myyty ja sehän tietenkin oli viimeinen laatuaan. Olin tietenkin asiasta hieman tuohtunut, sillä pyysin myyjää näyttämään sitä edeltävänä päivänä ja hänkään ei sitä muistanut, joten kauppias sitten keksi ratkaisun, jolla hyvitti mokan: saimme suuremman ja arvokkaamman altaan ja kaapin siihen samaan 99€ hintaan mitä se alkuperäinen setti olisi maksanut. Tämä kyseinen setti oli kuulemma joku vanhempi kampanjatuote, joten tilanne meni sitten loistavasti: kauppias ei ottanut takkiin ja asiakas on tyytyväinen! Tämä kyseinen allas ja kaappi tulivat siis kylpyhuoneeseemme.

Otimme keittiön muuten KVIK:ltä, paitsi työtasot: tasot ostimme ihan vain Bauhausista, sillä saimme ne sieltä n. 1000€ halvemmalla! Tasot ovat muutaman millin ohuemmat kuin KVIK:llä, mutta se ei näy mihinkään ja ei meitä haittaa niin paljon kuin mahdollinen 1000 euron häviö. Tasot ovat tammea ja mietimme ensin uskaltaisimmeko käsitellä tasot valkoiseksi puuvahalla, mutta kokeiltuamme pieneen hukkapalaan päädyimme että puunväri on parempi: sopii ehkä paremmin vielä jotenkin taloon kun meillä tuota puun omaa sävyä vilkkuu siellä sun täällä!


Tässä kaveriporukalla kaappien kokoamista: huhheijaa mitä hommaa! Yksi kaveri on koonnut keittiöitä työkseen ja silti oli hieman hankaluuksia ja esim. yksi kisko meni asennettaessa rikki! Keittiölaatikoita oli "muutama" ympäri salia ja jokaiseen kaappiin oli omat ohjeensa ja laatikoissa omat koodinsa, eli ensin keräilimme oikeat palaset ja siitä sitten lähdettiin kokoamaan. Ensimmäinen ja toinenkin kaappi vähän takkuili, mutta kyllä se siitä sitten lähti sujumaan! Kaverit olivat kyllä suurena apuna meille tässäkin hommassa!

Mitähän asioita meille tulikaan mieleen kaappeja kootessa:

- Miksi jokaisessa kiskolaatikossa ja runkolaatikossa oli niitä hemmetin ruuveja ja systeemejä sikin sokin pussissa: miksei koko keittiöpakettiin olisi voinut muutama iso pussi, joissa kaikissa olisi vain yhtä ruuvia niin olisi helpompi hahmottaa erilaisten ruuvien ero?

- Miksi jokaiseen kaappiin tuli erikseen ohje kun useimmissa kokoaminen kuitenkin tapahtui samalla tavalla?

- Miksi kaappien sivuseinissä oli reikiä vaikka miten ja niistä käytettiin joka kaapissa vain kuutta vai kahdeksaa? Kauhea laskeminen sitten, että mihin läpeen niitä kiskoja laitetaan...


Ennen keittiön paikalleenlaittoa piti kuitenkin tehdä vähän putkihommia: keittiöhän tuli vanhan eteisaulan paikalle jossa on ollut käsienpesupaikka, joten pohjaviemäri löytyi jo valmiina, mutta sen kuvattuaan mies totesi, että se on aivan käyttökelvoton ja uusi pitäisi tehdä joka tapauksessa. Piti pohtia mihin laitamme tiskikoneen ja käsienpesualtaan ja jääkaapillekin piti vetää vedet, jotta se jääpalakonehässäkkä saatiin toimintaan. Keittiöön säästimme siis tuon alkuperäisen lankkulattian, sillä se on niin hyvässä kunnossa ja onneksemme se jäikin kahta lankkua vaille kokonaisena paikoilleen. Kaksi lankkua piti irrottaa, jotta saatiin vedet vedettyä ja tilalle laitettiin salista jäänyttä lankkua, mutta se ei tietenkään näy mihinkään sokkelien takaa.


Pikkuvessaan vedettiin vedet samalla, mutta muutoin koppi näyttää edelleen tuolta...


Jääkaappi tuli tuohon eteisen oviaukon viereen vähän hassusti, mutta muuta järkevää paikkaa sille ei ollut...


Tämän näköisiä jöötejä siihen sitten asennettiin: voin kertoa, että levein, 120 cm leveä kaappi, painoi jo jonkin verran!


Kuvassa iiiiihana roskalava Turku -facebookryhmästä bongaamani väliaikaisjääkaappi, joka palveli hyvin, mutta ihan tyytyväisenä se sitten kuitenkin pois heivattiin...


Kaappien takana olevaa seinää piti avata, sillä seinässä oli laatoitusta ja emme olleet varmoja olivatko laatat kiinnitetty asbestilla. Helpoin ja halvin tapa päästä siitä eroon oli leikata koko seinä irti! Välitilan laatoitus ei tule kuitenkaan noin korkealle, joten pieniä paikkaustoimenpiteitä täytynee tehdä...


Keittiön pienkoneet lapsiturvallisesti lattialla... Onneksi pikkuneiti ei niin innokkaasti vielä seikkaillut tässä vaiheessa ympäri kämppää: nykyään onkin jo hieman kimurantimpaa, sillä KAIKKI lattialta löytyvä kielletty kiinnostaa ja kovasti! Toivottavasti lasu ja neuvola ei näe tätä...


Mitä tässä kuvassa tapahtuu?? Silitysrauta, porakone, kahvinkeitin...?


...ja perus kaaos heti kun taso oli saatu paikoilleen, huoh...


Miltä näyttää KVIK:n mano -laatikostot?

Täytyy sanoa, että KVIK:ltä saimme ihan ensiluokkaista palvelua Heidiltä, ja ostimme sieltä siis keittiön lisäksi myös kylpyhuoneen kaapin ja altaan ja suihkuseinän, mutta kun palasimme asiaan yhden rikkonaisen kaapinkulman ja rikkonaisen kiskon kanssa, kohtelu varastomiehen/asentajan puolesta oli tympeää. Meillä siis Yhdestä kaapinovesta oli napsahtanut kulmasta osa pinnoitetta pois vaikka käsittelimme ovia vain pahvien päällä ja kun Erno sitten meni siitä ja siitä kiskosta reklamoimaan, saimme uudet osat vain maksua vastaan! Vahinko ei ole kuulemma voinut tapahtua heidän käsissään ja kisko ei ole voinut tulla sellaisena heiltä. Kiskoille annetaan 15 vuoden takuu, mutta nyt jouduimme kuitenkin ostamaan uuden? Osat eivät mitään miljoonia maksaneet, mutta tympeää palvelua todella sen jälkeen kun olimme kuitenkin maksaneet tuhansia euroja heidän tuotteistaan! Suihkuseinästä puuttui myös tiivisteitä ja niiden perään sai kysellä pari viikkoa ja lopulta ostimme muualta tiivistettä ja leikkarimme itse sopivat kappaleet sitten. Asentajat eivät todellakaan ole niitä firman asiakaspalvelijoita selkeästi. Mutta kaikenkaikkiaan jäi kyllä hyvä fiilis ja homma hoitui lopun viimein suht näppärästi.

Nuoremman neidin huone eli pienempi makuuhuone!

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

No niin! Voisin räiskiä tulemaan muutaman foton meidän nuoremman neidin omasta huoneesta eli siitä pienemmästä makuuhuoneesta! Huone alkaa olla vihdoin jonkinkin näköisessä kuosissa nyt kun sain vihdoin räsymaton pestyä ja haettua vähän tavaroita vintiltä, ja tykkään siitä kyllä kovin! Lattia on alkuperäisen värinen vielä toistaiseksi, mutta se maalattanee valkoiseksi, sillä lattia on kovin karhea ja vaikea pitää puhtaana ja siinä on näkyvillä vanha pellin paikka joka on eri värinen kuin muu lattia... Yksi canvastaulu neidistä on vielä vintillä joka oli tarkoitus laittaa seinälle, mutta se ei vielä ole löytänyt tietään seinälle ja kaapinkin sisus on edelleen jotain ihan muuta kuin lapsen huoneeseen tarkoitettua tavaraa... Kuvat ovat harmillisen rakeisia johtuen tuosta ah-niin-pimeästä vuodenajasta, mutta ei anneta sen häiritä!

Yleensä aina joku kommentoi kun näkee neidin sängyn et "onko toi jotenkin tavallista suurempi pinnis?" ja on se! Se on kooltaan 140x70 eli viel melkoisesti enemmän tilaa kuin tavan pinnasänky, mutta sänky on sellainen joka kasvaa lapsen mukana aina 6 ikävuoteen saakka! Vaihdoin pikkusiskolle isosiskolla olleen vaaleanpunaisen färg&formin reunapehmusteen kun isosisko muutti isojen tyttöjen sänkyyn! Eikä muuten kauheasti ota silmään tuo nauhanpätkä tuolla oikeassa reunassa: se on yhden pompomin ylijäänyt nauha joka on pitänyt leikellä lyhyemmäksi ikuisuuden ja siellä se edelleen roikkuu... Miten niin saamatonta?? Nyt on remppahommissa vähän sellainen vaihe, että mekin välillä mielummin kääriydytään sohvalle katsomaan telkkaria ja syömään herkkuja jotta taas jaksaa painaa, eli iltaisin on ollut erittäin hiljaista remontoinnin ja puuhastelun saralla!


Kävin päästämässä vintiltä tuon meidän kaverilta sijoituksessa olevan Puppy-koiran alakertaan ja tänne huoneeseen! Isosisko olisi sen tietenkin halunnut itselleen koska sillä on niin kiva ratsastaa, mutta hänen huoneessaan on jo niin paljon tavaraa, että laitoin sen nyt tänne. Näkymät molempien tyttöjen huoneesta ja makuuhuoneesta on suoraan takapihalle ja pihaa ympäröi kuusiaita ja sen jälkeen on peltoa: ihanan rauhoittava maisema!!


Pinnasängyn päätyyn nostettiin minun kapioarkkuni jonka olen saanut rippilahjaksi isovanhemmiltani: ei todellakaan sopivin vaihtoehto siihen, mutta se nyt saa toistaiseksi luvan olla siinä... Lattialla nököttää myös itse virkkaamani koirien punkka, sillä koirat ovat yleensä tässä huoneessa kun me olemme pois, sillä täällä ne pystyvät rentoutumaan kun eivät kuule mitään ääniä ja toisaalta eivät merkkaile menemään kun tilaa on niin rajallisesti.


Vaatekaappeja tosiaan piisaa hyvin molempien tyttöjen huoneessa, mutta makuuhuoneeseen olisi kuitenkin vielä suunnitteilla suuri kaappi jotta saadaan vintiltä ulkovaatteet myös lämpimään säilöön.  Tällä hetkellä vaatekaapin ovessa killuu neidin puolvuotismekko (joka tosin sopii hänelle edelleen, onneksi!): tykkään pitää kauniita mekkoja esillä tyttöjen huoneissa, sillä niille kertyy käyttöä usein harmillisen vähän joten haluan nauttia niistä sitten edes näin! Tässäkin kuvassa näkyy tuo erivärinen paikka lattiassa. Olisi niin mielenkiintoista tietää millainen pohja talossa on ihan alunperin ollut, sillä noita takaneduspeltien paikkoja on useita (tai ainakin oletamme että ne ovat niitä?) ja lattian väri vaihtelee jännistä paikoista!


Tässä kurkistus oviaukosta huoneeseen: onko tuo ihan hölmöä kun matto on saman värinen kuin tapetti? Olin alun perin ajatellut keltaisen tapetin kaveriksi harmaa-valkoista mattoa, mutta tämä keltainen oli vain aivan liian pieni toiseen huoneeseen ja kun matto on kuitenkin nätti ja vielä puhdaskin niin halusin sen johonkin laittaa.. Millaisia ajatuksia huone teissä herättää? Kaverini, muuan sisustusbloggaaja kuvaili tyyliäni "huvikumpumaiseksi"! Mielestäni tämä on kerrassaan hillittyä jos vertaa esimerkiksi entisen kimppakämpän liukuvärjättyihin oransseihin ja vihreisiin seiniin, mutta onhan tämä melkoisen värikästä nykyhetken trendisisustuksiin verrattuna...


tyttöjen "uudet" pulpetit!

perjantai 7. marraskuuta 2014

Olen tykännyt pitkään pulpeteista ja mietinkin, että sellaiset olisi mahtavaa saada tytöille tänne kun sopivat niin hyvin koulu-teemaankin! Ne sellaiset vanhat kansakouluaikaiset pulpetit joissa on tuoli kiinni ovat kauniita, mutta ehkä jotenkin liian romanttisia (varsinkin valkoiseksi maalattuna) makuuni. Pulpetti on ollut mielessäni joskus edellisen asunnon aikaan, mutta täällä remppakaaoksen keskellä en ole juuri uhrannut ajatuksia lasten huoneille ainakaan alkuun, kunnes myyjä paikkoja esitellessään kertoi, että heillä olisi kaupata vanhoja pulpetteja jos kiinnostaa! No, todellakin kiinnosti! Pulpetit ovat juuri sellaista tyyliä kuin meillä on muutakin puuhuonekalua ja muotoilu on ihanan yksinkertainen. En osaa sanoa miltä ajalta pulpetit ovat sillä en löytänyt vastaavista kuvia kuin pari ja niissä ei ollut vuosilukua. Hiukan samantapainen oli 50-luvulta... Kuvia otin hämärtyvässä päivässä, joten armoton salama piti ottaa mukaan... Tällaisia kaunokaisia on siis kyseessä:


Ihanan kapea ja pieni pöytä (joskin aika korkea!) joka mahtuu miten pieneen huoneeseen hyvänsä! Hain tuossa huseeraatessani myös vanhemman neidin 1-vuotissyntymäpäivälahjaksi saadun Artekin Pikku Myy -jakkaran hänen huoneeseensa ettei sen tarvitse vintillä kerätä pölyä!


Todellisuudessa tunnelma oli tätä luokkaa hämärtyvässä päivässä...


Nuoremman neidin huoneeseen laitoin pulpetin ikkunan alle pinnatuolin kanssa, mutta tuoli ei voi jäädä siihen, sillä kaikki pinnatuolit tarvitaan ruokapöydän ympärille jos vieraita on paljon ja ei se tuolien siirtely niin mukavaa ole. Jostain jotain ihania tuoleja sitten, mutta mistä ja millaisia?


Kävin tuossa taannoin pesemässä appiukon pakettiautosta löytyneen räsymaton (joka toimi meillä tässä alkuun ties missä mattona, eli oli LIKAINEN!) ja siitä tuli oikein kivan värinen nuoremman tytön huoneeseen! Likaa lähti ihan älyttömästi: en ollut tajunnutkaan miten likainen se oli, mutta sitä siinä käsin kuuratessa sen kyllä huomasi! Meinasin laiskuuttani pestä maton vain toiselta puolelta, sillä miehen piti vielä lähteä viemään autoa huoltoon ja kello oli yli kahdeksan illalla, mutta toisen puolen pestyäni ja pesemättömälle puolelle vilkaistuani päädyin pesemään toisenkin puolen...


Pulpeteissa on sivuilla koukut koulurepuille ja jotkut numerot, mitä lie varten?


Mustepullon paikka löytyy ja kynäotelo! Kerrassaan mahtava!!


Siellä se ensilumikin tuprutteli maahan: kävin ennen tätä haravointiurakkaa keventämässä pihalla, mutta lumipyry yltyi sen verran että koin parhaaksi palata sisälle ja juoda kylmän colan urakan päätteeksi. Vielä olisi talon takana oleva alue kokonaan haravoimatta, mutta päivässä on enää niin vähän valoisia tunteja, että tiukkaa tekee... Nooh, sinne se sitten maatuu kai ensi keväänä...


Näitä olisi ilmeisesti lisääkin myytäväksi jos jotakuta kiinnostaa? Hintaa näille olis kuulemma 40e/kpl ja kommenttia kehiin jos kiinnostaa!


Latest Instagrams

© oma koti kultainen. Design by Fearne.