Juhannusherkkuja!

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Poiketaanpas nyt vähän rakennusteemasta ruokapuolelle! Olemme hyvän ruuan ystäviä ja mielestämme juhlapyhiin kuuluu ehdottomasti sen älyttömän alkoholilla läträämisen sijaan maistuva ruoka ja mahdollisesti ruokaviini tai -olut.

Juhannuksena valmistimme jo klassikoksi kaveriporukassamme muodostunutta black angus -karjan sisäfileetä ja vaatimattomasti kuvaillen MAAILMAN PARASTA KASTIKETTA! Lisukkeeksi valmistimme kesäisen salaatin ja uudet perunat muodossa patatas bravas. Söin tuossa taannoin di Trevissä annoksen patatas bravas -perunoilla ja ne olivat herrrrkullisia!

No, mitä siihen kastikkeeseen sitten oikein tulee? Seuraavanlaisella reseptillä olemme valmistaneet tätä maagista kastiketta (reseptin olen bongannut olutoppaan foorumilta):

"pannulle kunnon tujaus worcestershire-kastiketta, vettä hiukan ja 1/3 pala kanaliemikuutiota. annetaan kiehua kokoon 1/3 verran ja sitten purkki kermaa perään ja viherpippureita"

Antakaa sen worcestershiren kiehua ihan siirappimaiseksi ennen kuin lisäätte kermaa; muuten kastike jää liian kitkerän makuiseksi! Kokeilkaa tuota: se on pala taivasta!! Pahoittelut kököstä puhelinkuvasta: en vaan malttanut enää hakea järkkäriä!


Jälkiruokaa emme kerta kaikkiaan jaksaneet, mutta lauantaina sitten teimme perus marjarahkaa. Suunnittelimme tekevämme suklaafondatia, mutta se vaihtoehto ei oikein viehättänyt noissa raksaolosuhteissa. Lauantain ruuaksi teimme lohinyyttejä joihin tuli lohipalan päälle sitruunapippuria, suolaa, yrtti- ja raputuorejuustoa ja sipulinvarsia. Lisukkeena toimi jälleen kesäinen salaatti ja uudet perunat. Annoksesta ei ole todellakaan kuvaa, sillä lattianrepimisurakan jälkeen nälkä kurni jo vatsaa niin, että kaikki olivat jo ronkkineet nyyttinsä auki kun muistin kuvanoton. 

Sunnuntaina saimme lisää vieraita ja valmistimme Liedon lihakaupan kasslereita grillissä. Voin todella suositella kyseisen puodin yrttimarinoituja kasslereita: ne ovat niin mureita, että jopa lapsemme rakastaa niitä! Kyseisellä marinadilla marinoituja kasslereita on kaupalla yleensä loppuviikosta. Ensimmäistä kertaa vuosiin sitä ei ollut saatavilla juhannuksena (marinadissa on sitruunaa joka mureuttaa lihan niin mureaksi, että se saattaa revetä kiireessä nostaessa), joten otimme valkosipulimarinoituja pihvejä. Lisukkeeksi teimme jälleen salaatin ja patatas bravas, sekä uuden sadon porkkanoita napakaksi keitettynä ja voissa paistettuna. 

Jälkiruokana söimme sunnuntaina kerrosherkkua: domino-keksejä murskattuna, sitruunarahka-kermavaahtoa ja mansikoita kerroksittain jälkiruokakulhoon rakennettuna. Yksinkertaista, helppoa ja hyvää! Siitä ei seuraavanlaista kuvaa parempaa kuvaa ole. Kuvassa näkyy paremmin oikeastaan Fatboy -valaisimemme, jonka voitin Divaani-lehden arvonnasta...


Nyt hyviä kastikevinkkejä jakoon! Voiko joku väittää tekevänsä tuota herkkukastiketta parempaa soossia pihville?

Juhannus 2014

maanantai 23. kesäkuuta 2014

No niin! Tässä tulee juhannuksen kuulumisia;


Työn alla oli juhannuksena entisen keittiön purkutyötä hirsiremonttia varten. Alla näkymä eteisaulasta eli mahdollisesti tulevasta keittiöstä: tavaraa piisasi kyllä kun talon valtasi parhaimmassa tapauksessa 7 aikuista, 2 lasta ja kaksi koiraa! Onneksi saatiin Kodin1:stä muuttolaatikoita lainaan niin saatiin tavaraa kannettua talolle ja takaisin kotiin.


Kyytiä saivat pinkopahvit ja tuulensuojalevyt ja ikkunan vasemmalta puolelta paljastui samanlainen lautaseinä kuin kylppärin puoleltakin, eli siinä lienee ollut ennen oviaukko!


"Ihanaa" säpälettä...



Keittiön kaapit yritimme poistaa mahdollisimman varoen, jotta saamme niistä vielä kaapit mökille tai vaikka leikkimökkiin!


Tästä näkyy hyvin tuo entinen oven kohta.


Ah! Keittiössäkin ollut ihana, loistokuntoinen helmiponttipaneeli, mutta yllättäen se on pitänyt peittää...


Juhannusaaton tunnelmia: Erno löysi keittiön kaapista aakkoset ja muutaman ystävänpäiväkortin ja käynnissä tarkistus, että onko kaikki aakkoset tallella! Toimme mökiltä pihakalusteet, jotta saimme syötyä, sillä kotiimme tuli vieraita yöksi juhannuksena emmekä tietenkään voineet ottaa kotoa pöytää mukaamme.


Tässä löytämäni upeus! Torista sen bongasin ja huonekalutori Hassiselta noudin. 100€ maksoin siitä! Reunanauhat puuttuu ja ei ole muutoinkaan mikään priima, mutta kelpaa tuunausprojektiini mainiosti! Siitä lisää sitten kun sen aika on...


Oli meillä juhannuskokkokin! Vähän ehkä erilainen kuin yleensä, mutta kyllä sitä kelpasi paljusta katsella! Toimme siis mökiltä myös paljun: täytyy sitä jotain juhannusfiilistä saada vaikka hommia painetaankin!


Ulkotulet viritettiin myös tunnelmaa tuomaan, ja kieltämättä olo oli kuin mökillä olisi ollut, sillä yllätykseksemme talon runkovesiputki oli halki ja suunnitelmamme juoksevasta vedestä valui sormiemme lävitse... Onneksi myyjä tuli nopeasti paikalle kun kuuli putkesta ja toi meille lisää letkua jotta saimme vedettyä vettä paljulle! Juhannussaunasta olimme sopineet jo aiemmin ja saunaan ja pesulle pääsimme kivikouluun.




Juhannuspäivän aktiviteetteja, eli salin tyhjennys ja lattiamaton repimisoperaatio. Oli muuten paikoitellen melko piukassa! Jotain citrus cleaner -nimistä myrkkyä kun suihkautti liimakohtiin niin irtosi jo huomattavasti helpommalla! Kaveripariskunta oli tällä välin Ulkoiluttamassa lapset ja koirat joten me saimme kolmisin työrauhan.


...ja ei muuta kuin sorkkarautaa vaan lastulevyjen väliin ja vääntämään! Miten paljon ruuveja voikaan olla käytetty yhden lattian kiinnittämiseen?! PALJON!


Tässä vaiheessa lattiamatto ja ensimmäinen kerros lastulevyä on irroitettu ja vastaava työnjohtaja herännyt päiväunilta. Huomatkaa harja lattialla; se oli kovassa käytössä neidillä!


...ja sitten niitä ruuveja. HUH HUH! Ruuvejen irroittaminen oli kyllä pala kakkua sen muovimaton repimiseen verrattuna...


Tässä koko urakan ihanin vaihe: niin helppoa! Seinästä paljastui kaunista hirsiseinää ja odotettua leveämmältä osuudelta muuria.




Pienempikin työnjohtaja heräsi unilta ja saapui tarkastelemaan työn etenemistä!


Rankan työrupeaman jälkeen kelpaa mennä vähän paljuun köllöttelemään (LUE: pitämään teekutsuja)!


Juhannukseen kuuluu olennaisena osana tietenkin herkuttelu ja siitä halusimme hyvän ruuan ystävinä pitää kiinni myös raksaolosuhteissa! Siitä lisää seuraavaksi...

Muita raksalla juhannusta viettäneitä?


Kylppäripommi!

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

No niin!

SE kylppäri... oletteko valmiita? Täältä pesee (ehhehheh)!



Eikö olekin herkku?? Jotain tällaista osattiin kyllä odottaakin kun myyntikuvia katsottiin ja huomattiin, että kylpyhuone on jätetty kuvaamatta... Myyntitekstissähän siis mainittiin et taloon vois vaikka heti muuttaa sisään...NOT!

Kylppärihän on se sellainen ihan mini koppi tuossa talon vasemmanpuoleisen oven kohdalla, jollette pysy kärryillä!


Kuvassa näkyykin hyvin se, että ikkuna on vaan peitetty jollain pinkopahvilla (?) ja siihen sitten vain lisätty eristeet ja hässäkät päälle. Todella nykystandardit täyttävää rakentamista selkeästi!

Tässä vähän kuvaa lattiasta...


Nam nam!

...ja tässä on Erno jo repinyt muovimaton hiiteen...


Tällaista sieltä alta sitten löytyi!


Mielenkiintoista koolausta: koolaus tehty niin, että koolinki tekee kylpyhuoneen kaadot, koska valuja ei ole! (Liekö tämä ihan tavallistakin johonkin aikaan?)



Märkää... Tätä osasimme odottaakin, ja märkien hirsien vuoksi saimme hinnanalennustakin, sillä hirsiremppa syö helposti 7-10te rahaa. Näyttää kyllä ilkeältä!


Tässä näkyy sitten se ovi! Se kaivellaan ehdottomasti esiin!


Tässä on tämän hetken eteinen. Kahden oven välinen "lastulevyseinä" oli tarkoitus purkaa, eli pikkukylppäristä tulee osa eteistä lopulta ja laatoitamme eteistilan, jotta se olisi hieman lapsiystävällisempi. Tähän eteisen alle tulee niitä uusia hirsiä sitten. Talon betoniportaat ovat olleet liian lähellä talon runkoa ja ne ovat aiheuttaneet hirsien mädäntymistä.


Ylemmän kuvan vasemmalla puolella olevassa "lastulevyseinässä" olleen patterin takaa löytyi tällaisia aarteita...


Tätä on sääli laatoittaa päälle: kerrassaan UPEA lattia!!


...ja tässä sitten tämä "lastulevyseinä", eli ei mennyt niinkuin Strömsössä... Laajennamme siis oviaukkoa mahdollisimman paljon jättäen ulkoseinälle hiukan hirttä, jotta saamme kuitenkin eteisen laajennettua. Taloja katsoessamme minun ainoita kriteerejä talolle oli, että saan lastenvaunut eteiseen lämpimään, sillä meillä on tällä hetkellä niin pieni eteinen, että vaunut säilyvät autossa öisin...


Menemme perjantaina juhannuksen viettoon talolle talkoohommien merkeissä, että josko saisimme salin lattiaa kaiveltua esiin: kaveri oli muuten sitä mieltä, että ekan lastulevykerroksen alla olisi vielä toinen ja että opettajan korokekin on lastulevyä! Täytynee tutustua siihen sitten!

Tänään saimme sähköt ja vedet talolle toimimaan kokonaisuudessaan (tähän saakka salissa on ollut sähkö, sillä sen mittari on samassa suuremman koulun kanssa ja siellä on sähköt myyjän toimesta) ja ostimme sinne jo sohvan, jotta voimme löhötä sillä kun olemme saaneet hommat tehtyä. Jääkaappi-pakastin ei ehtinyt juhannukseksi, mutta onneksi bongasin sellaisen ilmaiseksi facebookin roskalava-ryhmästä niin saamme ruuat ja juomat kylmään! Palju haetaan mökiltä huomenna ja kasa muutakin tavaraa mitä on ollut mökillä säilössä. Saunaan päästään sitten kivikouluun ja pesulle myös, onneksi!

Me hiljennymme juhannuksen viettoon: seuraavassa postauksessa luvassa vähän ehkä rakennusprojektista poikkeavaa aihetta!

Tilannepäivitystä

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

No niin. Mitäs nyt sitten on tapahtunut puolentoista viikon aikana? No eipä juuri mitään! Meillä on tässä tämänhetkisessä asunnossa ollut vieläkin tätä perus hommaa, eli listojen laittoa ja pientä viilausta ja on pitänyt ottaa kuvia tästä, että saadaan vuokrailmoitus mahdollisimman äkkiä nettiin. Minulla oli vielä tenttikin keskiviikkona ja siihen yritin sitten iltaisin hiukan lueskella, joten en voinut päästää miestä hommiin kun potentiaaliset lastenleikittäjätkin ovat kaikki jossain liesussa.

Muutamana iltana mies on kuitenkin lasten nukkumaanmenon jälkeen käynyt talolla viemässä tavaraa vintille jotta vuokrailmoitukseen otetuissa kuvissa tämä asunto ei ole niin täynnä tavaraa. Tässä kökköä puhelinkuvamateriaalia jälleen... kuvassa siis entinen keittiö ja tuleva sauna/kylpyhuone. viehättävä, eikö?


Miehen piti vaan purkaa vesikalusteita, mutta sormet syyhysivät kuitenkin kurkistaa tuon karmean muovimaton alle...



Mitä ihmettä?? Maalaamatonta lautalattiaa?! Miksi maalaamatonta? Pakko oli kurkkia vielä vähän, ja ilmeisesti tuo maalaamaton kohta on ollut vain jonkin kaapin paikka, sillä muualla oli tällaista helmeä:


...ja pitihän sitä sitten kaivella vähän enemmänkin esiin...


Harmi vaan, että tosiaan tästä huoneesta tulee kylpyhuone! Täytyy miettiä josko lattian nostaisi jemmaan ja hyödyntäisi sitten muualla kun kerta on noinkin hyvässä kunnossa!

Lattia oli irronnut suosiolla ja lankkulattia oli suht nätissä kunnossa, mutta salissa asia ei mennyt tietenkään niin helposti, sillä muovimaton alla oli monta kerrosta kaiken näköistä pintaa muualla paitsi opettajan korokkeen kohdalla. Laitan kuvamateriaalia salin puolen lattiasta kun päästään sinne kunnolla häärimään!

Onko siellä ruudun toisella puolella vanhan lankkulattian kunnostajia? Onko päälliset irronneet helposti? Mitä kaikkea lankun päällä on ollut?

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Tässä on pitänyt kiirettä lähimenneisyydessä, joten laitan nyt teaserinä talon myyntikuvat teidän nähtäväksenne niin hahmotatte paremmin millaisesta projektista on kyse...


Tämän seuraavan kuvan taustalla häämöttää samaan kouluun kuuluva kivikoulu:





...ja tässä näkyy pihan suojaisampi puoli:


Tässä eteisaula (kuulemma ollut oppilaiden eteinen ja käsienpesupaikka):


Sama huone käsienpesupaikan seinustalta kuvattuna:


Sali pariovien oikealta puolelta kuvattuna:


...ja sama tila ovilta vasemmanpuoleisesta nurkasta kuvattuna:


Keittiötä:



Huom! Ilmoituksessa ei ollut lainkaan kuvia märkätiloista, joten arvasimme, että kylpyhuone on ihan pommi... En ole itsekään näköjään ottanut kylppäristä ainuttakaan kuvaa (videota olen ottanut)! Tulette näkemään sen kyllä vielä valitettavasti...

Vasemmanpuoleinen pikkumakkari:


Makkareiden välinen tila, eli meidän vanhempien tuleva makuutila:



toinen pikkumakkari (tämä siis pienempi noista kahdesta):


Vintiltä:





...ja vielä kellarista:



Että tällainen kohde oli myynnissä! Joidenkin mielestä täysi pommi, mutta me tiesimme heti, että tämä on meidän tuleva kotimme!

Heräsikö ajatuksia tai mielipiteitä? Sana vapaa!

Latest Instagrams

© oma koti kultainen. Design by Fearne.